Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Sivukartta

Roolipeli

*Pääset asuintiloihin ja huomaat oppilaita vitsailemassa keskenään, istumassa rennosti sohvilla ja osa on lähtemässä viettämään iltaa kaupunkiin. Tunnelmallista!*

Roolipeli löytyy alhaalta. Muisteleppa mieleesi roolipelin säännöt täältä niin olet valmis pelaamaan! Chatissa voitte jutella niitä näitä, kiroilla ja jutella IRL-elämästä. Älkää ilmoittako chatissa tärkeistä asioista (vieraskirjassa on paikka niille) älkääkä roolipelatko. Kiitos! Poikkeuksena sääntöön jos ylläpito on niin kilttiä ja paikalla, että suostuu tekemään asiat myös chatti-ilmoituksen kautta.


Sää ja tilanne

Sää: Ulkona on noin 8°C lämmintä ja on pilvistä. Ilma on suhteellisen raskasta ja saattaa tuntua lämpimämmältä kuin mitä onkaan. 

Tilanne: Ei tilanteita

Kerhojen roolipeliin

Roolipeli <  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Crona

23.03.2018 21:35
London Davis - pelihalliautorvantiola


London kohotti kulmiaan viettelevän kiinnostuneesti Alaskan vihjailuille. Toivottavasti Alaska ei sitten yllättyisi, kun London meinaisi myöhemmin ottaa neuvosta todennäköisesti oikein kunnolla vaarin. Tilanne oli kuitenkni sillä hetkellä sen verran leppoisa ja leikkimielinen, ettei viettelyä olisi välttämätöntä viedä sen pidemmälle - ainakaan vielä.
Blondi kieltämättä yllättyi Alaskan niin suojautuvaisesta reaktiosta. Toisaalta toiselle ego oli niin tärkeä asia, ettei hän voinut olla täysin ällistynytkään. London ei kuitenkaan päättänyt loukkaantua toisen hylkäävästä äänensävystä, pitäen kasvoillaan levollista mutta onnellista hymyä.
"Ehkä on vaan hyvä ettet tuu varastamaan mun spotlightia (entiiä mikä toi on suomesk)", London sanoi pitäen tunnelman kevyenä. Hän haroi sormillaan hiuksiaan pois kasvojen tieltä, ja hymähti viekkaasti toisen luvatessa saapuvansa seuraamaan bändin treenejä. Tietenkään London ei voinut ottaa lupausta kovin tosissaan, vaikkei pitänyt sitä kuitenkaan mahdottomanakaan ajatuksena.
London oli juuri juonitellut tiensä voittoon erässä Pac-Mania. Hän oli ylpeä itsestään, vaikka ei voinut kieltää poikaystäväänsä kohtaan syttyvää omatunnon piikittelyä. Tilanne ei kuitenkaan missään nimessä ollut niin vakava, mitä Alaska antoi olettaa siinä vihaessaan seuralaisensa rintaa tökkiessä ja kasvoille loukkauksia sylkiessä. Jos hän jotain tiesi sosiaalisesta kanssakäymisestä ja kiistatilanteista, oli tärkeää että toisen osapuolen pysyisi edes jokseenkin rauhallisena. Tämä mielessään London hymyili lempeällä virneellä, ja antoi katseestaan suurinpiirtein paistaa rakkautta ja sateenkaaria Alaskaa silmiin katsellessa. Hieman hän kuitenkin naurahti ilkikurisesti kumppanin hyväksyessä anteeksipyynnön suolaisen oloisesti.
"Mä tiedän, et säkään mua rakastais jos en olisi", London sanoi virnuillen omahyväisesti, saaden takaisin voitokasta ylpeyttään joka viime muutamaksi hetkeksi oli hälvennyt.
Hauskuudentäytteiset treffit pelihallissa olivat päättyneet, ja kaksikko oli nyt matkalla Londonin kuljettamana kohti hänen valitsemaansa ravintolaa. Vaikka pelaillessa tunteet välillä kiihtyivät negatiivisesti, oli se kaikki jätetty taakse ja tulevaa odotettiin kirkkain silmin. Tai näin ainakin London ajatteli, ja toivoi kumppaninsa jakavan samanlaiset aatteet. Alaska kuitenkin vaikutti närkästyvänsä jälleen Londonin sanoista. Toisen kanssa eläessä oppii elämään satunnaisten äkkipikaisuuksien kanssa, joten London ei juurikaan ottanut moksiskaan vastaavanlaisia hetkiä jolloin Alaskasta tuli imagoaan puolusteleva jöröpukki. Lähinnä vaikeinta oli olla kiihdyttämättä toista, sillä Londonista oli välillä mukavaa hyppiä toisen hermoilla. Hän tiesi Alaskan rakastavan häntä silmittömästi, ja faktaa ei pieni - tai suurempi tahallinen kettuilu muuttaisi.
"Älä huoli, mulla ei ole tapana jakaa asioita - ellei oikein kunnolla ota hermoihin", London naljaili, suoden toiselle kuitenkin lopuksi varmuutta tuovan hymyn, kuin varmistukseksi ettei London hevillä lähtisi pitämään turistikierroksia poikaystävänsä salaisuuksien autoon. Onneksi myös Alaska jatkoi tästä nyt paremmantuulisena, vaikkakin hieman haparoisesti varoitellen turvavöistä.
"Kuinka vaikeaa se voi olla? Sehän on auto siinä missä muutkin, enköhän mä pärjää", London vastasi vähätellen mahdollista huolta ja vaaraa mitä huolettomasta ajosta mahtaisi seurata.
He saapuivat ravintolalle, ja London yritti saada reaktiota Alaskasta. Hän kuitenkin vastasi yksinkertaisella sanalla, johon London kohautti kulmaansa. Eikö hän juuri rakastanut kaikkea vähän fiinimpää, joten luulisi hänen olevan edes vähän innostuneempi. London ei kuitenkaan kehdannut udella mahdollisia ongelmia Alaskan mielen perukoista. He astelivat sisään aulaan, ja ilmeisesti vasta silloin kumppanille valkeni paikan todellinen luonto. Tämä sai Londonin hymyilemään itsevarmasti.
"Saanen korjata, sinulla ei ole", London sanoi Alaskalle virnuillen, kuulostamatta kuitenkaan ilkeilevältä tai häijyltä. Lähinnä hän vain osoitti faktaa, ja samalla lupasi ikään kuin hoitavansa asian toisen puolesta.
"Hei ei tämä nyt niin vakava paikka ole. Hyvin sä tuut pärjäämään, ei täällä tarvitse mistään säännöistä huolehtia ellei nyt ihan ranttaliksi vedä", London vastasi katsoen poikaystäväänsä lempeästi silmiin. Mieleen putkahti syyttäviä aatoksia Alaskan ylireagoinnista sun muusta, mutta hän karkoitti ne saman tien mitä ne sinne ilmestyivät. Vielä viimeiseksi yritykseksi kohottaa toisen itsevarmuutta, London pyrkisi kaappaamaan toisen pikaiseen halaukseen, jonka yhteydessä hän yrittäisi muiskauttaa kevyen poskipusun toiselle. Tämän jälkeen hän astelisi itsevarmasti toista johdattaen ruokasaliin, jossa oli paikalla jonkin verran porukkaa. Hän suuntasi kohti kahden paikkaa, jonne saapuessaan hän vetäisi poikaystävälleen penkin ja istuisi sitten omalle paikalleen. Pöydälle oltiin asetettu muovipäällysteiset menut, joita London lähti tutkimaan. Hän oli käynyt kyseisessä paikassa kerran pari aikaisemmin syömässä, joten hän suurin piirtein tiesi mitä halusi tilata. Oikeasti hän olisi halunnut olla seikkailunhaluisempi, mutta Alaskan edessä hän halusi olla itsevarma ja tilanteen herra, joten tyytyi aikaisemmalta kerralta tuttuun, maukkaaksi osoitettuun pasta-annokseen.
"Valitse mitä vain, mä tarjoan. Itse voisin suositella pastoja, mutta ota sitä mikä miellyttää", London puhui kasuaalisen itsevarmasti hamuillen yhä menunsa yli, esittäen tutkivansa eri vaihtoehtoja. London kuitenkin aina välillä katsahtaisi kumppaniaan varmistaakseen, ettei toinen suunnilleen poksahtaisi ahdistukseen tai jotain. Tosiasiassahan paikka ei todellakaan ollut mikään fiini pukuravintola, vaan melko keskiluokkainen ruokapaikka, jonne ei nyt välttämättä kaikki paikalliset jonnet heti kuitenkaan saapuisi ruokailemaan. Toisaalta Londoninkin puolelta saattoi ilmestyä pientä väheksyntää, olihan ravintolassa kuitenkin romanttinen tunnelma himmeine valoineen ja pukuihin pukeutuneine tarjoilijoineen.
Tarjoilija olisi ottanut vastaan tilaukset, ja hetken odotuksen jälkeen ateriat koristelisivat nyt poikien pöytää. London vasta silloin ymmärsi olevansa varsin nälkäinen, joten hyökkäsi hillityn kernaasti murkinan kimppuun.
"Miten sun viime kesä meni? Tai siis kun me ei olla oikein puhuttu siitä ajasta, kun oltiin erossa, ja mua ainakin kiinnostaa mitä sulle sen aikana kuului, vaikka en ehkä niin oo antanut ymmärtää", London aloitti keskustelua yrittäen kuulostaa rennolta, kuitenkaan tietämättään hyppäävänsä varsin syvällisiin vesiin puheenaiheellaan.

Nimi: Data

22.03.2018 12:16
Juan "Javier" Sevilla - Piha

Kylmä tuuli puhalsi vasten Javierin kasvoja, kun hän käveli iloinen virne kasvoillaan koulun pihaa pitkin. Yksi hänen kiharoistaan oli alkanut suoristumaan, ja se karkasi ärsyttäväsi hänen korvansa takaa.
Javier suki kiharrettuja lyhyitä hiuksiaan kuitenkaan antamatta suoristumisen häiritä. Latino ei pitänyt itseään mitenkään hyvännäköisenä, vaikka sellainen olikin, mutta häntä ei kiinnostanut ulkonäkönsä virhepilkut.
Javier halusi toteuttaa typerän suunnitelmansa, jossa tarvittiin hyviä sanoja. Sanoja, joita Javier ei osannut. Sanoja, joiden piti kannustaa ja roihkaistaa. Sanoja, joita Javier ei ymmärtänyt. Hän halusi levittää tsemppituulia ympäri koulua, mutta koska hän oli aina ollut huono ihmissuhteissa, taisi suunnitelma jäädä vain mielikuvituksettoman ajatuksen tasolle. Javier oli saanut ystävältään ehdotuksen käyttää huumoria, mutta sitäkään latinopoika ei hallinnut.
Nämä ajatukset sortivat Javieria sisältäpäin, vaikka hän pitikin rohkeaa ja hyväntuulista ilmettä kasvoillaan. Hän ei koskaan antanut negatiivisten tunteiden vaikuttaa, vaikka ne silti nakersivat häntä sisältäpäin. Jonain päivänä alkaisi taas uusi aikajakso, jolloin Javierin pitäisi olla urheampi, voimakkaampi ja positiivisempi kuin yleensä.

Ajatusten virran katkaisi tummatukkainen komea poika, jonka Javier joten kuten tunnisti Haneul Baeksi. Kun nuorukainen heitti paperisen kahvimukin roskikseen, latinopoika lähti kävelemään häntä kohti. Toisen kanssa hengaaminen oli hyvä tekosyy olla nolaamatta itseään.
Javier oli sitä paitsi juttelutuulella, sillä hän oli lähtenyt American seurasta ehkä vähän liian nopeasti. Hänellä oli vieläkin energiaa muihin ihmisiin törsättäväksi.

"Moi", Javier heilautti kättään tervehdykseksi. Hän pysähtyi Haneulin eteen, tyhjensi taskunsa ja heitti roskat roskikseen edelleen iloisesti hymyillen.
"Oot Haneul, eikö niin?" hän sanoi. "Rankka koulupäivä, vai mitä? Kahvi olisi piristänyt minuakin, vaikka pidänkin enemmän teestä."
Javier oli hetken hiljaa, kunnes jatkoi typerästi virnuillen: "Sori, älä musta välitä. Yritän pysyä hiljaa. Ei siis huolta, että kertoisin pian oman elämänkertani."

Nimi: Data

20.03.2018 22:43
Naelah “Nevada” Larson - Koulun nurkka

Varjot leikkivät tummaverikön iholla, kun hän kohotti huvittuneesti kulmiaan Carmenin ei-hauskalle letkautukselle. Nevadaa huvitti enemmän vain naisen vitsien huono laatu kuin itse vitsit - sen takia olikin helppo ottaa hänen huvittunut ilmeensä pilkkana. Sitähän se vähän kuin olikin.
“Epäonnistuit sitten taidokkaasti”, runsasmuotoinen mustatukka sanoi ja pisti kasvonsa takaisin peruslukemille.
Hän otti viimeiset henkoset ennen kuin tiputti savukkeen maahan ja talloi sen tottuneeseen tapaan. Sitten hän nojautui koulun ulkoseinää vasten. Vaikka Nevada olikin muodikas ja jollain tavalla hienosteleva, hän ei pelännyt likaa. Tottakai hän arvosti puhtautta, mutta ollessaan ulkona hän ei liiemmin varonut nojaamasta saastaisiin penkkeihin tai seinämiin. Sen takia hän pystyi näyttämään rennolta nojatessaan seinään, johon oli vuosien aikana mennyt ties minkälaista roskaa.
Carmenin ehdotukseen Nevada hymähti. “En tiedä, sanoitko tuon tosissasi. Monet eivät kutsu minua mielellään huoneeseensa eivätkä varsinkaan vaatekaapin sisältöä arvioimaan. Mutta jos oikeasti tarvitset joskus apua vaatteisiin, voin tullakin tekemään sinusta kuningattaren - olipahan kyseessä sitten vaikka treffit, juhlat tai muuten vain normaali vaatetus.”
Carmen vastasi Nevadan vaatimattomaan hymyyn yllättyneenä. Se huvitti Nevadaa entistäkin enemmän. Naiselle oli sanottu monta kertaa, että hän oli kylmä ja jyrkkä kuin vuori. Häntä kannustettiin aina hymyilemään, mutta Nevada ei pitänyt hymyä mitenkään tärkeänä. Se oli vain tapa osoittaa tunteita.
Nevadalla ei ollut mitään vastaan tunteiden osoittamiseen, mutta hänelle oli vain luotu hieman yrmeät kasvot, jotka näyttivät aina vihaisilta tai kyllästyneiltä.
“Minä en pidä orjia”, hän sanoi, “enkä pakota ketään puhumaan muodista, vaikka se onkin inspiroiva puheenaihe. Jos haluat puhua vaikka seksuaalivähemmistöistä, rasismista tai vaikka tuossa vähän matkan päässä olevasta koiranpaskasta, niin senkus. Olen avoin kaikille puheenaiheille. Minusta saadaan yleensä hiljainen ensivaikutelma, mikä kertookin siitä, ettei kannata antaa ensivaikutelman vaikuttaa ihan kaikkeen.”
Nevada oli tuntemattomien seurassa hiljainen sivustakatsoja, ellei hänellä ollut jotain tärkeää sanottavaa tai jaettavia mielipiteitä, mutta ollessaan ystäviensä kanssa tai keskustellessaan kahdestaan jonkun kanssa hän oli itseasiassa erittäin puhelias. Niin puhelias kuin välinpitämättömillä, töykeillä, sarkastisilla ja kaksimielisillä kommenteilla pystyy olemaan.
“Olisipa minullakin superkyky tietää, onko vastaantuleva ihminen kiusaaja. Ei sitä ihan helposti huomaa, ellei sitten pidä jotain tittelilappua kaulassaan”, Nevada sanoi silmiään pyöräyttäen. “Eri asia tietenkin, jos kiusaaja on oikein kuuluisa tapaus koulussa. Mutta usko pois; viillän itseltäni mieluummin kurkun auki ja vajoan helvettiin kuin alkaisin kiusaamaan puolustuskyvyttömiä raukkoja. En ole niin säälittävä. Ja jos taivas on olemassa, saattaisin huonolla karmallani menettää paikkani enkeli-kaunottarien suosiosta.”
Nevada pyöritteli hiussuortuvia sormensa ympärillä.
“En nyt tiedä mitä ajatella tahalleen muiden mielen pahoittamisesta”, nainen sanoi hetken mietittyään otsa rypyssä. “Satunnaisten ilkeiden kommenttien ja kiusaamisen välillä on iso ero. Kommentoijat ovat mulkkuja ja kiusaajat häpeällisiä. Joidenkin mielestä kuulun nykyään ensimmäiseen kastiin. Se on totta tai sitten ei, en ota kantaa omista sanoistani. Kukin ottakoon sanani omalla tavallaan.”
Koska Nevada oli oikea draamakuningatar, hän ei voinut vastustaa kiusausta ilmaista omaa mielipidettään myöskään siitä asiasta: “Jos meistä tulee koskaan ystäviä, lupaan, että sinä selviät kaikelta draamalta. Minä levitän, mutta myös suojelen. Draamat pitävät ulkopuoliset tyytyväisinä ja kiinnostuneina. Pidän kuitenkin huolen siitä, että kukaan kavereistani ei ole ahdistunut juoruista, jotka koskevat heitä. Draamakuningattarena olemisena on myös hyviä puolia vuosien harjoituksen jälkeen.”
Mustatukka nyökkäsi kevyesti mutta ehkä hivenen välinpitämättömästi Carmenin kiittäessä. Mitä kiittämistä siinä nyt oli?
“Hyvä”, Nevada vastasi Carmenin sanoessa tajunneensa varoituksen. “En haluaisi kenenkään pilaavan kauniita kasvojani.”
Nevadan olisi tehnyt mieli sanoa, että Carmenkin oli yhtä kaunis kuin hänkin, mutta se ei olisi sopinut lauseeseen. Sitä paitsi kehuminen ei ollut Nevadan taitolaji.
Carmenin viimeisteltyä oman savukkeensa Nevada sanoi: “Minun hermojani lievitti enemmän sinun seurasi kuin rööki, mutta kiitos siitä kuitenkin.”
Se oli totta. Nevada ei ollut enää lainkaan ärtynyt toisin kuin oli ollut muutamaa minuuttia aikaisemmin.
“Maineestani? Ai siitä, että minua pidetään kusipäisenä ämmänä, joka pukeutuu kuin huora, koska haluaa vikitellä miehiä? Hmm… pidän siitä. Ainakin minut tunnetaan jostain. Haluaisin kyllä korjata muutaman virheen: olen erittäin kusipäinen ämmä, joka pukeutuu kuin huora, koska haluaa vikitellä naisia”, Nevada nauroi. “Ei mutta jos tosissaan puhutaan, niin en oikein tiedä mitä sanoa. Olenko suosittu, vihattu, pelätty, kunnioitettu? Oppilaat saisivat jo päättää, mitä ajatella minusta.”

Nimi: Cassie

20.03.2018 22:38
Alaska Hopper ~ Pelihalli --> Ravintola

Alaska naurahti Londonille, kun toinen kysyi hänen flirttailuistaan. Hän myönsi, totta kai, että oli vihjaillut paljon enemmän kuin normaalisti vihjailisi edes viikossa, mutta kenties hän oli vain niin innoissaan treffeistä ja niiden tähänastisesta hyvinmenosta. Alaska ei oikein voinut kuvailla ajatuksiaan siitä, mikä sai hänet tuolla lailla Londonia viettelemään, mutta ilmeisesti platinablondi piti siitä ja se oli tärkeintä. Siispä Alaska vain kohautti olkapäitään, niin kuin ei olisi sanonut mitään kovinkaan seksuaalista.
"Nauti siitä niin pitkään kuin se kestää", Alaska kommentoi positiivisen kevyesti, vaikka olikin tosissaan. Jonain päivänä hän ei voisi kuvitellakaan päästävänsä mitään tuon tyylistä suustaan. Hän hymyili vinosti Londonin pikku esitykselle ja risti omat kätensä samantyylisesti kuin toinen. Hetken hän katseli Londonia ja ei siihen muuta tarvittukaan kun London jo lopetti pelleilemisen ja hymyili hänelle jälleen komeasti.
London ehdotti Alaskan liittyvän koulun bändiin, tällä kerralla tosissaan. Alaska joutui nostamaan kulmiansa epäuskoisena ja kutsu bändiin liittymisestä tuli heti hänen toisesta korvastansa ulos.
"Mulla ei ole aikaa tanssin ohella. Enkä mä osaa soittaa mitään soitinta ja vaikka sun rakkautes, tai mikä tahansa, onkin kuurouttanut sut mun laulun virheiltä, sekään ei oo tarpeeksi hyvä bändin solistiksi ryhtymiseen", Alaska puhui silmät pyöreinä edes siitä kamalasta ajatuksesta, että oikeasti joku päivä keikkuisi koulun lavalla itseään nolaamassa. Hänen järkyttynyt ilmeensä kuitenkin lieveni hymyyn kun hän jatkoi: "Kiitos kutsusta, lupaan pistäytyä yllätysvisiitillä."
London huijasi itsensä voittoon Pac-Manissa ja vaikka Alaska koetti suhtautua tilanteeseen huumorilla, häntä harmitti vietävästi täydellisen voittomahdollisuuden hukkaan meneminen. Asiaa ei auttanut yhtään vieressä virnuileva London, joka oli saanut juuri kaiken, mitä halusi; Alaskan heikkouden ja voiton. Ainakin näin balettitanssija sen katkerana otti ja rupesi hyökkäämään sanoin poikaystävänsä kimppuun, tökkien toista rintaan.
"Se olis ollu reilu voitto, mutta sä huijasit!" hän valitti vaikka London ei ollutkaan enää yhtä kusipäinen, koska toisen äänessä kuului jonkinsorttinen sovitteleva sävy. London nappasi Alaskan käden omaansa ja tummatukkainen tajusi siinä vaiheessa miettiä uudestaan, mistä oli juuri suuttunut. Häntä edelleen harmitti ja nolotti se, että oli mennyt lankaan ja hävinnyt pelinsä mutta ei ollut mitään järkeä pilata Londoninkin mieltä. Alaska kuunteli toisen anteeksipyynnön skeptisesti ja kohotti sitten toista kulmaansa.
"... Olkoon. Mutta vain koska sä olet vastustamaton", Alaska tuhahti silmiään siristäen, näyttäen kaikelta muulta kuin pojalta, joka oli juuri kehunut poikaystäväänsä. Alaska oli hieman pettynyt itseensä, ettei voinut vastustaa Londonin terävää kieltä ja varsin ilmiselviä keinoja pelastaa itsensä ja ilta. Hän oli kuitenkin salaa hieman kiitollinen, että toinen suhtautui asiaan niin rennosti, koska olisi muuten varmasti ylireagoinut vielä enemmän.
Tilanne oli ohi ja Alaska oli helpottunut siitä, miten se oli rauennut. Tietysti häntä ei ollut kiittäminen mutta ehkä sen takia kumppaneita yleisesti kutsuttiin toistensa parhemmiksi puoliskoiksi; London korvasi Alaskan äkkipikaisuuden joustavuudellaan. Näine mietteineen Alaska nautti lopusta ajasta, jonka he viettivät pelihallissa. Lopulta he päättivät lähteä, sillä oli ravintolan vuoro, jota London alkoi kovasti ehdottaa.
Platinablondin kohotellessa kulmiaan Alaska vain pyöräytti silmiään, mitä muutakaan hän olisi tehnyt niin tomppelille eleelle. Balettitanssija ei kuitenkaan voinut hillitä virnettä, joka hiipi hänen kasvoilleen vain pari sekuntia tilanteen jälkeen, olihan London hänen tomppelinsa. Poikien kädet löysivät jälleen toisensa ja he kulkivat autolle pitäen toisistaan kiinni, Londonin lähettäessä lentosuukon Alaskalle. Alaska naurahti ja leikki ottavansa suukon kiinni ilmasta. Jonain päivänä hän olisi voinut sanoa sen olleen kliseistä ja ylisiirappista, mutta sillä hetkellä hän joutui hetken vietäväksi ja unohti ajatella ylpeyttään.
Alaska antoi Londonin ajaa eikä oikeastaan tuuminut sitä, että toinen saattaisi vaikka hajottaa kaaran. Ulkoinen Alaska tuskin olisi ollut moksiskaan parista naarmusta ja olisi vaikka potkinut rämäänsä lisää, mutta silti hänessä asui pieni ääni, joka toisteli kaaran olevan hyvin rakas. Niinpä avainten antaminen Londonille mietitytti Alaskaa jälkikäteen hieman, mutta jos hän nyt vaihtaisi ajajaa hän luultavasti vain loukkaisi poikaystäväänsä. Alaska keskittyi siivoamaan suitsukkeitansa ja heittämään jotain pakollista negatiivista Londonille vaikkei aikomuksissa ollutkaan kenenkään mielen pahoittaminen. Platinablondi vastasi hänelle tarpeeksi terävästi, että Alaskan mittelöliekki jälleen syttyi ja hän virnisti.
Ensimmäisen kommentin Alaska päätti jättää huomiotta koska olisi luultavasti vain kaivanut omaa hautaansa, mutta toiseen kommenttiin hänen oli aivan pakko vastata myös, että saisi tehtyä asian selväksi Londonin kanssa. Hän suoristautui ähkäisten keräämästä suitsukkeita ja laittoi turvavyönsä kiinni samalla, kun huomasi toisen valmistelevan lähtöä.
"Salaisuus on tosi hyvä sana sille", hän aloitti vakavammin, kuin oli ehkä tarkoittanut, mutta hyvä niin. "Mä en halua, että kukaan tietää mun 'pikku salaisuudesta', okei? En aio koskaan kertoa sitä kellekkään, joten toivon kans, ettet sä aio. Se ei oo sun asias." Viimeinen lause oli vähän lapsellisen puolusteleva ja Alaska päätti paikata sen lisäämällä vielä vitsikkäämmin: "Ehkä sunkin kantsis pitää turvavyötä kun et taida vielä oikein hallita tätä mun auton ohjaamissysteemiä..."
He saapuivat ravintolan kyseenalaiselle parkkipaikalle ja Alaska toivoi, että London nousisi kyydistä mahdollisimman nopeasti siksi, koska hänelle itselleen oli tullut hieman huono olo toisen epätasaisesta ajosta ja hän kaipasi raitista ilmaa. Tätä tummatukka ei kuitenkaan tunnustaisi Londonille missään nimessä. Jalkapalloilija viittasi ravintolan suuntaan ja Alaska keskittyi siihen.
"Hienostunut", Alaska kommentoi yksinkertaisesti, koska ei halunnut oksentaa toisen päälle. Tuskin sitä vaaraa edes oli, mutta hän halusi olla varma. Hän käänsi katseensa takaisin Londonin naamaan ja huomasi toisen hymyilevän varsin ylpeästi. Mitä tämä nyt oli? Londonin suku vähintäänkin omisti ravintolan, tai jotain vastaavaa. Sitten poikaystävä kommentoi heidän vaatteitaan. Alaskalla välähti vasta siinä vaiheessa, kun oli noussut autosta ja kävellyt ravintolan aulaan katsomaan, että he olivat oikeasti menossa jonnekin hienoon paikkaan syömään. Yllätyksen saattoi varmasti nähdä toisen kasvoilta.
"Hei hetkinen!" hän katsahti kumppaniaan ja kääntyi toisen puoleen etsien Londonin katseesta jonkinlaista pelastusta. "Ei meillä ole varaa. Meksikolainen käy tosi hyvin." Hän hymyili maanittelevasti ja vilkuili hermostuneena väkeä, jota ravintolassa oli. Hän ei missään nimessä olisi pahoillaan, jos ruokapaikaksi jäisi tämä, olihan hän nyt hyvän maun ja tyylin ystävä, mutta hän ei ollut syönyt hienoissa ravintoloissa lähes koskaan ja epäili heti seurapiiritaitojaan.
"Mä en erota salaattihaarukkaa muiden joukosta!" hän puhui hiljaa, kuin peläten että joku heittäisi hänet ulos sellaisen asian tunnustamisesta. Oli outoa, että Alaska oli ollut koko iltapäivän ja illan kaikestaa niin epävarma, vaikka olikin nauttinut ajastaan täysin siemauksin.

Nimi: Caca

20.03.2018 20:53
Mia Dorsley - koulun käytävä

Mian onneksi Thaddeus oli ehtinyt silmäistä hänen esseensä, mutta valitettavasti vain katsonut sen pituutta. Opettaja kuitenkin tiesi millaisia tytön esseet normaalisti olivat, joten kai niiden pohjalta jonkun arvion voisi heittää. Miaa kuitenkin harmitti, ettei opettaja ollut ehtinyt muuta katsomaan kuin vain pituuden, muttei asialle nyt enää mitään voinut. Sen kanssa sitten olisi elettävä. Eikä tämä tytön maailmaa kaataisi, eikä edes horjuttaisi.
"Ymmärrän", Mia hymähti opettajalle ja haroi jälleen hiuksiaan, jotka olivat päässeet pöllähtämään huonosti. Eihän opettaja voinut tietystikään mitään hyvää arvosanaa antaa, mitä Mia normaalisti sai, sillä essettä, jota ei voinut lukea oli hyvin vaikea arvioida vain aikaisempien esseiden perusteella. Kyllä tyttö tietysti sen ymmärsi, vaikka mieluummin olisi ollut ymmärtämättä ja kahminut itselleen sen hyvän arvosanan. Se mitä Thaddeus seuraavaksi sanoi sai nuoren naisen alun hymyn levenemään. Jos esseellä ei kerran olisi vaikutusta hänen arvioitiinsa kaikki olisi hyvin, vaikka tyttö saisi kuinka huonon arvosanan tahansa.
"Sopii hyvin, kiitos", Mia sanoi iloisena itsenään. Nyt kaikki olisi siis hyvin, ainakin Mian osalta, ehkä. Näin ainakin tyttö toivoi.

Nimi: Crona

20.03.2018 19:46
London Davis - pelihallista autoon

London kohotti kulmiaan Alaskan kommentille alhaallaolosta. Mikä nyt toiseen oli mennyt, kun noin vihjaili vihjailun perään? Mikäli laulusta ei olisi jäänyt niin kuuma olo, koristelisi Londonin poskia siinä hetkessä Alaskasta johtuva puna. Ehkä se oli hyväkin juttu, että London ei suoraan ilmiantanut olevansa aivan heikkona toisen sanoille. Blondi nauroi hetken hieman epäuskoisesti päätään pudistellen, pitäen kuitenkin ilmeensä huvittuneen lempeänä.
"Onko nyt joku Alaskan kevätkiima vai kuinka kun oikein oot noin häpeilemätön", London sanoi esittäen olevansa järkyttynyt tai loukkaantunut. Hän asetti kätensä ironisesti rinnalle, ja päästi suustaan lopuksi hieman hämmentyneen henkäyksen. Tätä aktia ei kuitenkaan kauaa kestänyt, kun rooli murtui ja tilalle tuli se sama hehkuva, humoristinen hymy.
"Sun pitäisi tosissaan harkita koulun bändiin liittymistä. Voit mun erikoisluvalla tulla seuramaan joku päivä meidän treenejä", London sanoi olevansa täysin tosissaan. Tietenkään hän ei uskonut kumppaninsa ottavan neuvosta sen kummempaa vaaria, ja osittain hän ei sitä edes halunnutkaan. Olihan musikaalisuus urheilullisuuden lisäksi ainoat valttikortit, joissa London omisti etulyöntiaseman toiseen verrattuna. Ja olisi hyvä, jos asia saattaisi olla jatkossa niin - eihän se nyt tekisi hyvää Londonin miehen egolle tulla toiseksi kaikessa mitä he tekisivät yhdessä.
Alaska reagoi juuri niin täydellisesti kuin kuuluikin Londonin yrittäessä napata toisen huomion. Suudelma sujui mallikkaasti, ja teko johdatti tasan siihen mihin oli tarkoituskin. London ei kuitenkaan osannut ennakoida Alaskan reaktiota, muttei kuitenkaan voinut olla täysin yllättynyt törkyisestä tuuppauksesta. London katsoi Alaskan haamun kuolevan, ja kosketti huuliaan sormellaan virnuillen ilkikurisesti. Hymy kuitenkin hyytyi poikaystävän reaktiosta. Toinen läimäisi ikävästi pelikonetta, ja antoi ilmoille ikävän manauksen. Alaskan kasvoilla oli kovin vihainen ilme, joka jo melkein sai blondin vakavoitumaan ja unohtamaan voitokkaan virnuilunsa. Melkein.
"Äläs nyt, se on vaan peliä", London vastasi yhä kevyesti virnuillen, mutta antoi äänestään kajastua selvää rauhoittelevaa sävyä. Alaska vain jatkoi kettuiluaan, tökkien kumppaninsa rintaa. Silloin London vain huokaisi syvään. Tyypillisesti hän olisi halannut toista tiukasti tai jotain, muttei osannut olla varma miten hän reagoisi niin julkiseen lemmenosoitukseen, kerta hän itsekin vaikutti pitävän matalaa profiilia siinä kihistessään. London siis vain tyytyi yrittämään ottaa kiinni Alaskan sormesta, ja sitä mukaan kädestä omallaan.
"Hei, mä olen pahoillani, ei anneta ton häiritä loppuiltaa. Ja sitä paitsi, olihan mulla jo ehtinyt tulla ikävä sun huulia", London puhutteli toista ääntään madaltaen, pitäen silmiensä katseen vakavana mutta lempeänä. Tuo taisi olla paras yritys kiivaan ihmisen rauhoittelemisesta, mikä hänen mieleensä putkahti.
Pelailu jatkui, ja Londonilla oli erittäin hauskaa. Siinä ajan kuluessa Pac-Man tilanne unohtui mielestä, ja voittojen ja häviöiden seuraamisesta tuli toissijaisempaa. Hauskuudella ja loistavalla ajalla oli enää merkitystä. Pelailut tultiin pelattua, ja Alaska ainakin vaikutti jakavan poikaystävänsä kanssa yhtä mahtavan fiiliksen. Toinen reagoi varsin siirappisesti Londonin kommentille, jolle hän vain naurahti hymyillen.
"Mulla on täydellinen paikka mielessä, usko vain", London jatkoi kulmiaan vihjaillen kohautellen. Paikkaa saattaisi jopa kutsua romanttiseksi - ainakin aikaisempaa meksikolaisravintolaa romanttisemmaksi.
Kaksikko oli poistunut salista ja oli nyt matkalla takaisin tummatukan autolle. London oli kiittänyt poikaystävää seurasta, johon toinen vastasi sievästi. Jalkapalloilija lähetti ilmasuukon toisen suuntaan, hymähtäen lopussa. Alaska kurotti kädellään otteen kumppaninsa omasta, johon London vastasi mitä kernaimmin. Heidän kätensä sopivat toisiinsa kuin hanska kämmeneen, yhtä tiukasti ja virtaviivaisesti. Siitä London piti, vaikka asia olikin pieni yksityiskohta.
Autolle saavuttuaan, Alaska heitti autonsa avaimet yllättävän luottavaisesti Londonille. Hän ei kuitenkaan antanut yllätyksen esiintyä kasvoillaan, vaan jatkoi matkaa tällä kertaa kuskin oville. Hän istahti kotoisasti autoon. Hän joutui hetken totuttelemaan niin ahtaaseen ja matalaan ajotilaan, olihan hän tottunut ajamaan korkeaa maasturiaan. Alaska ryhtyi siivoamaan Londonin sotkua, ja London katsoi toista pahoittelevasti. Siivous olisi pitänyt olla Londonin homma, eikä Alaskan. Hän ei kuitenkaan ryhtynyt kiistelemään pikkupoikamaisesti asiasta. London ryhtyi käynnistelemään autoa kuunnellen kumppaninsa nurinaa. Hän naurahti, muttei katsahtanut toista.
"Sori. Sun olisi pitänyt varoittaa mua, että oot noin hippimäinen että pitää olla varovainen mitä laatikoita availee", London sanoi itseään puolustaen, kuitenkin matkien Alaskan kevyttä äänensävyä. Auto pärähti käyntiin, ja London lähti kömpelösti matkaan. Tietenkään hänellä ei ollut turvavyötä. Alaska sai kiinnitettyä nyt Londonin huomion osoitellen suitsukkeella. London katsoi toista kulmaansa kohottaen, ja naurahti jälleen toisen kommentille.
"Mä odotan innolla sitä päivää kun annat muiden tietää sun pikku salaisuudestas", London sanoi humoristisesti viitaten hippiluontoon. Nyt hän palautti huomionsa tielle, ja antoi ajonsa olla hurjastelevaa. Hän kuitenkin piti mielessä ajavansa toisen omistamaa autoa, joten piti huolen ettei nyt täysin antanut adrenaliinin vallata rattia. Ja sitä paitsi, rämäkupla tuskin edes kiihtyi niihin nopeuksiin joilla London oli tottunut ajelemaan.
Ravintola ei ollut kaukana pelihallista, joten matka kävi suhteellisen sutjakkaasti. Blondi parkkeerasi auton hajanaisesti jollekin parkkipaikalle - tai ainakin hän oletti tien sivun olevan laillinen paikka pysähtyä. Hän sammutti auton moottorin, ja katsoi sitten Alaskaa. Hän oli pysäköinyt juurikin ravintolan oven eteen, joten hän viittoili poikaystäväänsä katsomaan ikkunasta ulos viereistä rakennusta. London oli päättänyt viedä heidät syömään jonnekin sivistyneeseen ja New Yorkin loistoa imitoivaan. Ei ravintola mikään michelin tähden hifistelijöiden hittipaikka, mutta silti sitä lähintä dineriä korkeampaan hintaluokkaan kuuluva lafka. London hymyili ylpeästi, ajatellen että hän voitti tässä samalla aikaisemman kiistan maksusta.
"Toivotaan että me ei olla liian alipukeutuneita", London sanoi hymyillen viitaten harmaisiin lökäreihinsä ja mustaan bomberiinsa.

Nimi: Cassie

20.03.2018 18:14
Carmen King ~ Koulun nurkka

"Harmi, koska räsymattotyyliä hain", Carmen naurahti ja tajusi vitsinsä jälleen olevan laimea. Hän kuitenkin osittain tarkoitti sitä, mitä sanoi, useasti hänen vaatteensa saivat innoituksen tilkkutäkeiltä ja vastaavilta. "Ehkä voit joskus käydä mun vaatekaapin läpi ja päättää mulle asun." Hän ehdotti sitten ja ajatteli, että olisi ihan mukavaa saada vähän tuoretta näkökulmaa. Tuskin hän ottaisi itseensä, vaikka Nevada haukkuisikin kaikki vaatekappaleet räteiksi, joten tilanne ei varmaankaan olisi epämieluinen.
Nevada hymyili sanojensa päätteeksi ja Carmen toisti toisen pienen hymyn ehkä hieman yllättyneemmällä katseella. Oli outoa nähdä tummatukkaisen kasvoilla jotain tunnetta ja Carmen tunsi onnistuneensa.
"Mä mieluusti puhun muodista, vaikken osaakaan trendikkäintä sanastoa", Carmen lupasi intoa äänessään. Hän puhuisi mistä tahansa, jos keskustelukumppani vain haluaisi. Harvemmin blondilla itsellään oli mitään kovin tärkeää sanottavaa mutta toisten ajatukset olivatkin aina olleet hänestä mielenkiintoisempia. Nevada näytti henkilöltä, jolta löytyisi paljon kerrottavaa.
Carmen nojasi edelleen nurkkaan, mutta vaihtoi jalkaansa välissä, kun vasen alkoi jo puutumaan hänen painonsa kannattelusta. Vaikkeivät tytöt siinä kohtaa sanoneetkaan toisilleen mitään, ilmeet kertoivat enemmän. Nevada virnisti Carmenille ja blondi virnisti takaisin, vaikka normaalisti oli kovin tunteeton tupakoidessaan. Kenties hän oli jälleen otettu, kun sai nähdä tunteita toisen kasvoilla.
Carmen naurahti kun Nevada vastasi suorat sanat. Vaikkei hujoppi ollutkaan kovin nirso keskustelun kanssa, olisi säästä tai koulusta kysyminen tietämättä kertonut aika paljon Nevadan mielikuvituksesta ja tylsyydestä. Näin ei onneksi ollut ja blondi kuunteli toista nyökäten hieman hymyillen.
"Niin ajattelinkin. Jos olisit edelleen kiusaaja, olisin pistänyt sen jo merkille ja, no... tuskin olisimme tässä", hän tunnusti suoraan. "En voi sietää sitä, että ihmiset satuttavat toisiaan tahallaan. Tai kenties se johtuu siitä, että olen itse tosi herkkä ahdistumaan draaman kanssa." Hän selitti edelleen hennosti hymyillen. Onneksi sen suurempiin draamoihin hän ei ollut koskaan joutunut eikä hän täten tiennyt, miten tilanteen hoitaisi.
"Ja kiitos, että kerroit", Carmen muisti kiittää ja hymyili sitten lempeästi toiselle. Hänen ei ollut vaikea kertoa itsestään muille, jos häneltä vain kysyttäisiin, koska hänellä ei ollut paljon salailtavaa. Tuo kuitenkin ymmärsi täysin, miksi jotkut eivät osanneet tai uskaltaneet paljastaa itsestään asioita. "Varoitus tajuttu." Hän vinkkasi vitsikkäänä silmää, kun Nevada kommentoi hakkaamisesta. Carmenilla ei ollut muutenkaan mitään aikomuksia mennä kirjoittamaan koulun lehteen Nevadan historiasta.
Carmen imaisi viimeiset sauhut savukkeestaan ja heitti sen sitten maahan kantapäällään hieraisten jämää. Hän hieraisi käsivarttaan ja naurahti Nevadalle: "Helpotti." Carmen ei kuitenkaan ollut vielä halukas jatkamaan koulupäiväänsä, joten jos hän saattoi mitenkään pitkittää heidän paussiaan nurkan takana, hän tekisi sen.
"Mitä mieltä olet maineestasi?" hän kysyi haluten kuulla toisen mielipiteen. Carmenille Nevada oli suosittu, kovapäinen oppilas täynnä mielipiteitä, mutta muusta Carmen ei tiennytkään. Hän itse oli suhteellisen tunnettu naisten kanssa seikkailusta ja häntä ei olisi haitannut ollenkaan, jos Nevada olisi paljastanut jotain samantyylistä.

Nimi: Data

20.03.2018 17:57
Oliver Waldgrave - Piha

Oliveria ei kiusattu enää, minkä takia hän pystyikin jollain tavalla puhumaan kokemuksistaan. Melkein kaikkia kiusattiin elämänsä aikana, joten Oliverin menneisyys ei varmastikaan ollut Frederikille yllätys. Silti jostain syystä kiharatukka pelkäsi itsestään puhumista. Hän oli epävarma ja edelleen katkera menneisyytensä takia.
Jostain syystä vihreätukkaisen pörröpään kanssa oli kuitenkin helppo jutella. Oliverin mielestä Frederik ei vaikuttanut pelottavalta, vaikka hän oli laiha ja pitkä kuin mikä. Monet saattoivat pitää miehen piirteitä luotaantyöntäviltä, mutta Oliver ajatteli päinvastoin ja oli kerennyt jo oikein avautumaan vähäsen.
“Niin no, se on osa luonteestani”, Oliver vastasi kulmiaan kurtistaen. Ei hän koskaan mitään pahaa tarkoittanut, mutta oli totta, että hän saattoi joskus sanoa jotain, mikä oli helppo käsittää väärin. “Sille en mahda mitään. Sen takia yritänkin aina sanoa kaikille, että olen suorasanainen kuin mikä. Se yleensä lievittää väärinymmärryksien määrää, vaikka tosin riippuu tietenkin ihmisestä, kenen kanssa juttelee.”
Frederikin vastatessa välttelevästi Oliverin kysymykseen, kiharatukka pyöräytti huvittuneesti silmiään mutta ei esittänyt jatkokysymyksiä. Ei hänkään ollut ihan kaikkea kertonut. Kiusaaminen ei tietenkään ollut hänelle mikään salaisuus, mitä voisi käyttää hyväksi, joten hän oli aivan vapaasti voinut kertoa sen.
Frederik vaihtoi puheenaihetta sujuvasti, mikä hieman häiritsi Oliveria. Vaikka hän ei pitänytkään menneisyyttään salaisuutena, hän ei mielellään kertonut siitä.
“Tiesi”, poika vastasi, “ja äidin takia minä olenkin nyt tässä. Kiusaaminen loppui kokonaan vasta, kun tulin tänne. Ei pelkkä vanhempien tietämys riitä kiusaamisen lopettamiseen.”

Nimi: Vesisika

20.03.2018 16:56
Frederik Steel - Piha

Frederikin kysymys sai Oliverin vaikenemaan - tai ei vaikenemaan, mutta vastaus ei ollutkaan enää niin energinen tai miten sen sanoisi... Olivermainen?
Frederik kohautti kulmiaan mustatukkaisen pojan paljastukselle kiusaamisesta. Eipä se tullut yllätyksenä, mutta ei Oliver toisaalta vaikuttanut ihmiseltä, jota kauheasti kiusattaisiin. Tai ei ainakaan sen hetkinen Oliver. Freddy vaihteli painoaan jalalta toiselle, vihreätukkaista alkoi hieman rasittamaan niin pitkään seisominen. Ehkä Freddyn olisi todellakin aika alkaa urheilemaan hieman, ennen kuin jotain vakavampaa tulisi ilmi.
"Ei se lapsellinen syy ole, mutta hieman ristiriidassa siihen nähden että suustasi saattaa putkahtaa vaikka mitä juttuja", Frederik naurahti ja katsoi Oliveria lempeästi ensimmäistä kertaa. Olihan tuo pyöreä pullapoika omalla tavallaan vahva, vaikkakin epävarman oloinen. Tai sitten Oliver oli sitä vain Freddyn läsnäollessa... Hänen pitäisi tavata muita ihmisiä Oliverin kanssa ja nähdä miten mustatukka silloin reagoi.
Frederik kohautti olkiaan. "Ei se ole mitenkään mainitsemisen arvoinen asia. Elämäni meinaan."
Freddy ei tosiaankaan ollut halukas puhumaan menneisyydestään. Ei hän sitä hävennyt tai pelännyt, mutta oliko hän valmis paljastamaan juuri tapaamalleen ihmiselle kaiken? Kaiken mikä teki hänestä heikon? Ei todellakaan. Hujoppi päätti pitää matalaa profiilia kaiken sen suhteen ja haudata salaisuutensa entistä syvemmälle mieleensä - ehkä siksi hän tosiaan rakasti tarkkailla muita ihmisiä. Se oli Frederikin keino päästä pois omista myrkyllisistä ajatuksistaan. Kädet hakeutuivat taskuissa automaattisesti tyhjentyvän tupakka-askin luo ja pehmeä pahvi rytistyi hieman tiukentuvassa otteessa.
"Eikö perheesi sitten tiennyt kiusaamisestasi?" nuori mies yritti vaihtaa aihetta, samalla kun sytytti uuden syöpäkääryleen itselleen.

Nimi: Data

20.03.2018 11:37
// kämänen puhelinrooli pus //


Oliver Waldgrave - Piha

Kiharatukka sätti itseään huonojen kysymyksien keksimisestä. Hän halusi keskustella Frederikin kanssa, mutta hän ei ollut ollut koskaan hyvä keksimään aiheita joista voisi puhua.
Hän hymyili hieman kärsivästi Frederikin vastatessa matalalla äänellä. Hän pelkäsi, että mies oli kyllästynyt häneen.
Luultavasti heidän keskustelunsa oli päättymässä, sillä jos Oliver nolaisi vielä kerrankin itsensä, hän muuttuisin pienen pieneksi häpeän takia.
Frederik ei edes vaikuttanut siltä, että häntä kiinnostaisi väri- ja eläinkysymykset. Silti jostain syystä Oliver oli kysynyt hänen suosikkieläintään ja -väriään.
Onneksi Frederik pelasti tahattomasti tai tahallisesti tilanteen kysymyllä mielenkiintoisen kysymyksen. Oliver ei mielellään puhunut menneisyydestään, mutta ei hän vaiennutkaan siitä kuin vuori.
"Kiusaaminen", hän vastasi lyhyesti. Tällä kertaa hän ei hymyillyt. "Fyysinen väkivalta, henkinen väkivalta... Ne eivät sinällään jättäneet mitään traumoja, mutta opin, että pieninkin väärä sana saattaa loukata jotakuta. En halua saattaa ketään tuntemaan samoin kuin minä silloin. Voit sanoa, että syyni on lapsellinen, mutta olen jo päättänyt tekeväni niin paljon hyvää kuin voin. Jos jonkun persettä kutittaa sen takia, niin kutittakoon. Yritän kuitenkin piristää heidänkin mieltään."
Kiharatukka oli hetken hiljaa. "Entä mikä on sinun tarinasi? Miksi olet niin paljon kiinnostunut muista ihmisistä?"

Nimi: Cualacino

19.03.2018 21:59
Thaddeus Hamilton - koulun käytävä

Kun nuoren naisenalun ilme muuttui vakavaakin vakavammaksi, Thatch siirsi painoaan nolona jalalta toiselle ja katsahti nopeasti lattiaan kerätessään itseään. Ennen kuin opettaja pystyi kuitenkaan saamaan sanaakaan suustaan, Mia päästi äänekkään henkäyksen, joka sai Thatchin katseen palautumaan lopullisesti Mian kasvoille. Neidon kasvoilla lepäävä hymy kuitenkin hämmensi miehen kokonaan. Thatch päästi ilmoille hämmentyneen, naurunsekaisen hengähdyksen. Arka, piilotteleva hymy ilmoitteli olemassaolostaan Thaddeuksen raotettujen huulten reunamilla, nykien miehen suupieliä aavistuksen ylöspäin. Tilanne oli todella omituinen, eikä Thaddeus todellakaan tuntenut oloaan rennoksi. Siitä huolimatta toisen suhtautuminen asiaan nosti suuren painon pois Thatchin hartioilta.
”Ei, ei toki”, opettaja vastasi toisen kysymykseen. ”Kyllä sen sen verran kävin läpi, että näin esseen pituuden. Yleensähän sinä kirjoitat kuitenkin täyttä asiaa.” Mian esseet olivat usein priimaa, eikä niistä juuri koskaan löytynyt sen kummemmin moitittavaa.
”Tosin en voi antaa siitä mielivaltaisesti hyvää numeroa, ymmärrät varmaan”, Thatch totesi kasvoillaan yhä kiusallinen hymyntynkä. Hänestä tuntui todella kamalalta käydä läpi tätä keskustelua Mian kanssa, sillä hän tiesi, että tyttö tasan ansaitsi hyvän arvosanan. Thaddeus ei olisi tahtonut joutua mitätöimään Mian tekemää työmäärää, mutta se oli ainoa keino saada asia hoitoon ilman ylimääräistä työurakkaa Mialle. Siispä tummatukan oli pakko ehdottaa tätä nuorelle neidille. ”Sovitaanko niin, ettei tällä työllä ole vaikutusta sinun arviointiin?”

Nimi: Data

19.03.2018 14:09
Juniper Chambers - Kuvisluokka

Lucian sanoi piirtävänsä talvea, ja se sai Juniperin hymyilemään. Hänellä itsellään ei ollut mitään tiettyä mielipidettä vuodenajoista, mutta hän piti vähän kaikista.
Hän kuitenkin tiesi, että kaikki eivät talvesta pitäneet, minkä takia hän vain nyökkäili Lucianin vastaukselle. Sitten hän nauroi hänen ystäviensä piirrustuksille - ei tietenkään pilkkaavasti, vaan huvittuneesti. Pojathan yrittivätkin saada töillään huumoria aikaan.
"Saat jättää mustavalkoiseksi", Juniper vastasi. "Mutta kannattaa ehkä vähän varjostaa tai luoda erilaisia näkökulmia. Saat tietenkin itse päättää lopputuloksen. Annan vain ideoita."
Sen jälkeen Juniper siirtyi toisen oppilaan luo neuvomaan ja vastaamaan kysymyksiin.

Nimi: Cassie

19.03.2018 00:53
Alaska Hopper ~ Pelihalli --> Taas auto

"Totta. Kummallakin on suunnitelmat valmiina", Alaska naurahti Londonin huomauttaessa, ettei pariskunta tarvinnut koulua mihinkään. Alaskasta tulisi tanssija eivätkä tanssijat tarvinneet matematiikkaa tai historiaa hypellessään näyttämöllä. London luultavasti perisi isänsä huumebisnekset ja vaikka ajatus Londonista huumeimperiumin johtajana olikin Alaskasta huolestuttava ja jopa kuvottava, platinablondi varmaan silti menisi rahan perässä.
Alaska ei kehdannut edes kuvitella, että hyötyisi millään tavalla toisen rahoista, ei sitä tiennyt kelpuuttaisiko London hänet enää elämäänsä kun tarjolla olisi jotain New Yorkin hienostoleidejä. Sellainen ylellinen elämäntyyli olisi sopinut Alaskalle paremmin kuin hyvin, mutta hän halusi tienata omat rahansa eikä elää poikaystävänsä siivellä. Vaikka häntä loppupeleissä huolestuttikin vain hieman se, että London hylkäisi hänet rahojensa takia, ei koskaan voinut olla liian skeptinen.
Heidän tanssittuaan toisen kappaleensa Alaska lohduttautui hieman sillä, että London ei ollut muistanut kaikkia sanoja vaikka jalkapalloilija oli tietysti vienyt laulun puolesta voiton siinäkin kappaleessa. Harmittihan se toki Alaskaa, mutta tuo oli aavistellut lopputulemaa jo ennen kuin oli aloittanut kakkosbiisin, joten haavojen nuoleminen saisi jäädä siihen, että olisi yksin. London, niin kuin Alaskakin, näytti kaikkensa antaneelta ja se sai tummatukkaisen kasvoille jonkinlaisen toverillisen hymyn. He olivat molemmat laulaneet, loistaneet ja tehneet parhaansa.
Alaska vain päästi huvittuneen, epäuskoisen "pssh"- äännähdyksen, kun London häntä hetken hiljaisuuden päästä kehui. Vaikkei balettitanssijan koskaan ollutkaan vaikea ottaa kehuja vastaan ja hän suorastaan eli niillä, oli silti turhaa liioitteluakin olemassa. Omaa ääntään hän ei tietysti ollut kuullut yhtä hyvin kuin Londonia, mutta uskoi vakaasti, että toinen oli päihittänyt hänet mennen tullen. Siitä olikin lopussa kyse, vaikka Alaska olikin kuulemma ollut hyvä, hän ei ollut voittanut.
Poika ei voinut hillitä helpottunutta huokaisuaan, kun laulaminen oli jälleen ohi. Vaikkei mitään ultranoloa tilannetta ollutkaan tullut ja hän oli suoriutunut kiitettävästi, oli äskeinen esiintyminen ollut hermojarikkovaa ja hän tuskin olisi pystynyt siihen, jos olisi luottanut itseensä yhtään sen vähempää. Hän halusi olla täydellinen Londonin silmissä ja huonommin laulaminen ei kielinyt täydellisyydestä. Kuitenkin platinablondin lempeä katse ja innostunut naama saivat Alaskan ajatuksista pistävimmän terän kulutettua pois ja balettitanssija hymyili takaisin.
"Laulajatar? Mä en mielestäni oo vaihtanut sukupuolta, vaikka sun alla olenkin", Alaska nauroi koettaen sanojensa itsevarmuudella kohottaa äsken hieman loukkaantunutta egoaan. Sen lisäksi olihan hänen nyt flirttailtava Londonille kun jälleen sai tilaisuuden. "Mä voin tanssia, mutta laulamisen jätän mielelläni sulle. Ehkä voisin opetella soittamaan kitaran alkeita tai jotain, niin voidaan olla pianokitaralaulubändi." Hän kuvitteli vitsikkäästi, mutta ei missään kohtaa ottanut Londonin ehdotusta todesta. Hänkö muka laulaisi? London saisi siinä tapauksessa keksiä palkinnoksi vielä jotain parempaa kuin kehut.
Hän hymyili vielä Londonin typerälle bändiajatukselle, kun platinablondi raahasi hänet Pac-Manin luokse. Into, joka ei missään välissä ollut huvennutkaan, tarttui poikaystävästä Alaskaan uudemman kerran ja heidän aloittaessaan pelin Alaska oli melkein unohtanut, että oli aikeissa myös voittaa.
Voitonhalu palasi pian takaisin varsinkin siinä vaiheessa, kun alkoi näyttää siltä, että Alaska oli voitolla. Jokaisen Pac-Manin kuoleman jälkeen hän hihkaisi voitonriemuisesti ja vähintään töni Londonia lanteillaan tai olkapäällään, että toinen saisi varmasti maistaa häviön katkeruutta. Eihän hän mikään mestari todellakaan ollut mutta kun vastassa oli joku yhtä kokematon kuin hän itse taisto oli tasavertainen. Peli alkoi olla loppusuorilla ja Alaskan sydän ravasi kilpailunhimon vauhdilla, kun hän jo suunnitteli strategiaansa siihen, miten saisi Londonin Pac-Manin johdettua nurkkaan.
Ennen viimeistä iskuaan Alaska kuitenkin tunsi Londonin ottavan häntä leuasta kiinni hellästi. Tummatukkainen ei olisi malttanut kääntää päätään pelistä, mutta toisen kosketus sai hänet hetkeksi unohtamaan, että oli juuri tappamassa toisen hahmoa pelin ruudulla, joten Alaska käänsi päänsä. Hän oli juuri sanomassa hätäisesti "mitä?", kun tunsi toisen huulet omillaan. Alaska vastasi yllätykseen automaattisesti ja sulki silmänsä ottaen mallia Londonista. Hetken hän imarreltuna luuli, ettei toinen voinut pitää näppejään erossa hänestä, mutta kun kummituksen kuolemaääni kuului, Alaska tiesi oikean syyn. Hämmästynyt balettitanssija rypisti kulmansa ja mulkaisi Londonia vihaisesti, kun älysi, että koko suudelma oli ollut vain hämäystä.
Alaska tönäisi Londonin irti itsestään vähän töykeästi, mutta ajatteli ansainneensa sellaisen käytöksen toisen törkeän tempun jälkeen. Hän palasi katsomaan peliruutua päättäväisempänä kuin koskaan, mutta vasta silloin hänelle kävi ilmi, että hänen kummituksensa viimeinen elämä oli juuri mennyt. Alaska ei voinut uskoa silmiään, vaan hänen suunsa avautui raolleen hämmästyksestä ja silmien katse koveni kuin hän olisi vihainen itse pelille. Poika läimäisi pelikoneen kylkeä samalla itselleen puhuen: "Ei tää voi olla totta... Mitä helvettiä?"
Hän kääntyi takaisin poikaystäväänsä, joka virnuili ärsyttävän omahyväisesti vaikka tiesi, miten oli juuri voittonsa ansainnut. Alaska ei voinut aluksi edes sanoa mitään, hänellä oli niin petetty ja pettynyt olo sekä Londoniin, peliin sekä siihen, että oli oikeasti mennyt lankaan. Tummatukka pudisteli päätään Londonin julistaessa itsensä voittamattomaksi. Jos hän ei olisi ollut niin voitonhaluinen, olisi Alaska kenties pitänyt tilannetta hyvinkin hauskana tai olisi jopa tehnyt sen itse, mutta mikään ei ollut hänelle siinä tilanteessa tärkeämpää kuin reilu peli.
Alaska tasapainoili hetken tyynen rauhallisuuden ja jalkaapolkevan raivon välissä ja antautui lopulta käyttäytymään lapsellisen loukkaantuneesti.
"Sä et just tehnyt tota! Mä... oikeesti... vittu mikä mulkku", hän sihisi mahdollisesti Londonin rintaa sormellaan tökkien, korottamatta ääntään, koska ei olisi välttämättä halunnut kaikkien muiden luulevan, että hän oli juuri loukkaantunut hävittyään matsin Pac-Mania. Tai olihan hän hävinnyt, mutta tilanne oli hieman monimutkaisempi.
Tilanteen jälkeen he kuitenkin päättivät jatkaa pelailuaan ja Alaska sai käytettyä kaikki tikettinsä, mitä oli ostanutkin. Vaikka aluksi häntä oli hieman hirvittänyt se, kestäisikö Londonin mielenkiinto loppuun asti, oli pelihalli tehnyt tehtävänsä. Vaikka voittaminen oli Alaskalle tärkeää, hän oli silti seonnut laskuista siinä kumpi oli voittanut pelejä enemmän. Hieman katkerasti Pac-Mania muistellen hän soimasi itseään ja päätti uskoa, että London oli lopulta voittanut kaikessa. Ei legendaarisen pelin häviäminen mitenkään näkynyt hänestä ulospäin, koska poika oli painanut ajatuksen aika pian taka-alalle Londonin innostuneisuutta seuratessaan ja ylipäätään poikaystävänsä kanssa aikaa viettäessään.
Tikettien loppuessa Alaska oli tyydyttänyt jo täysin pelihimonsa, vaikkei hänelle ollutkaan tullut tylsää. Hän ei vain malttanut odottaa mitä he seuraavaksi keksisivät, vaikka hänellä olikin aikomus viedä heidät johonkin syömään. Kenties London haluaisi pysähtyä ruokkimaan ankkoja tai jotain muuta yhtä kliseistä, mutta Alaskan mielestä ehdottoman romanttista. Hänen tuumansa tekemisestä keskytyivät iloisen yllättävästi, kun London kertoi keksineensä ruokapaikan. Alaska kohotti yllättyneenä kulmiaan.
"Joo... mikä ettei. Kyllä me sinne meksikolaiselle voidaan mennä, mutta jos kerran sulla on jotain parempaa, niin mulle kelpaa mikä tahansa kunhan sulla on kivaa", Alaska aloitti puheensa kasuaalisti, mutta loppuun päästessään hymyili jo siirappisen maireasti. Hän tarkoitti joka sanaa, mutta oli tahallaan sanonut sen niin imelästi. Sitä paitsi olisi hauskaa nähdä, mikä olisi Londonin käsitys romanttisesta illallisravintolasta. Ainakin Alaskan mielestä romanttisesta siis; jos toinen veisi heidät johonkin jalkapallobaariin, lähtisi balettitanssija kotiin saman tien itkien naurusta.
Alaska kiiruhti Londonin perään ja jatkoi siitä matkaansa kohti autoaan kuunnellen, mitä Londonilla oli sanottavanaan. Hän virnisti toisen kehuille ja kääntyi sitten kävellessään katsomaan Londonia unohtaen viimeistään nyt Pac-Manin kanssa kokemansa pettymyksen.
"Ole hyvä, rakas", hän toisti ja yllättyi jälleen siitä, miten toisen kasvot saattoivat olla jossain hetkessä kylmät ja kolkot, mutta seuraavassa hetkessä saattoivat säteillä kaikista suloisinta Londonin ilmettä mitä kuvitella saattoi. Alaska ei ollut rakastunut vain tuohon ulospäin niin kaikin puolin karismaattiseen tapaukseen, vaan oli saanut myös maistaa sitä, mitä oli Londonin sisimmässä ja siitä hän vasta pitikin. Alaska vastasi siis samanlaiseella katseella, onnellisella ja viattomalla ja taisteli suudelmanhaluaan vastaan. Sen sijaan hän kurkotti ja pyrki ottamaan toisen kädestä kiinni hieman haparoivasti.
Autolle päästyään hän avasi pelkääjänpenkin oven ja ojensi kuplansa avaimet poikaystävälleen unohtaen pikku välikohtauksen vesipiipun kanssa. Sokea luottamus Londoniin koituisi vielä hänen kohtalokseen. Alaska istui paikalleen ja koetti parhaansa mukaan siivota suitsukkeitaan takaisin istuimen edessä olevaan laatikkoon ennen kuin hänen tarvitsisi laittaa turvavyötään kiinni.
"Ihme, ettei nää mennyt rikki", hän mutisi hieman syyttävästi, mutta kuitenkin kevyesti. Eivät suitsukkeet olleet kalliita eikä hän halunnut pilata tunnelmaa valittaen jostain niin mitättömästä. Varmistaakseen, että London tajuaisi tilanteen huumorin hän otti yhden käteensä ja osoitti sillä poikaystäväänsä.
"Ehkä alan polttelemaan näitä meidän huoneessa, siellä haisee liian miehiseltä", hän vitsaili. Suitsukkeet eivät todellakaan lähtisi tästä kuplasta mihinkään tai koko koulu saisi tietää hänen pikku salaisuuksistaan. Siltä häpeältä luultavasti Londonkaan ei pystyisi häntä pelastamaan.

Nimi: Crona

18.03.2018 22:53
London Davis - pelihalli

London oli varsin hyvällä tuulella, verrattuna siihen kuinka skeptinen hän oli treffien alkupuolella. Tietenkin hän oli uskonut, että Alaskan kanssa aivan mikä tahansa olisi hauskaa ja ihanaa, mutta tämä oli osoittautunut sitäkin paremmaksi. Alaska se sitten osasi, ja nyt jos koskaan blondi ymmärsi toisen olevan aikamoinen romantikko. Tätä hänen ei kuitenkaan tarvitsisi toiselle varmaan sanoa, sillä hän taisi tietää sen aivan yhtä hyvin itsekin. London oli aina pitänyt tummatukan itsetietoisesta puolesta, joka ei vähempiä väheksynyt tai kaunistellut. Toki välillä meno meni turhan kärkevän karuksi, mutta siitä London välillä pitikin.
Alaska reagoi juuri oikein pojan niiaukseen, mikä oli vain hyvä juttu ettei hän aivan turhaan juuri nolannut itseään.
"Hah, sen mä vielä joku päivä haluun nähdä", London vastasi naurahtaen Alaskan jalkapallokommentille. Tietenkään toinen ei tarkoittanut tätä, mutta London ei voinut olla tuntematta pientä kilpailunhaluista epäuskoa. Tietenkin hän oli parempi, mutta jostain syystä hän halusi päästä käytännössäkin todistamaan sen. Ehkä tuo tunne oli vain pelihallin ja karaoken tuoman adrenaliinin puhetta. Hän vain heilautti hiuksiaan pois kasvoiltaan ajaen samalla jalkapalloon liittyvät kilpailulliset ajatukset tiehensä.
"No mä lähinnä tarkotin asioita joilla on jotain väliä. Tai kun, mitä meistä kumpikaan oikeasti edes tekee koululla?" London vastasi kevyesti olkaansa kohauttaen. Hänelle koulu oli niin yhdentekevä osa elämää. Hän toki pärjäsi keskiverrosti, mutta se ei vaatinut muuta kuin tunneille saapumista ja satunnaista pänttäämistä. Todellisuudessahan koulunkäynti ei merkinnyt pojalle sen suurempia, sillä hänellä oli joka päivä houkuttavampi rahakasa New Yorkissa, jonne palata opintojen loputtua. Ehkä London saattaisi raahata poikaystävänsä mukaan suureen kaupunkiin, jossa toinen voisi edistää uraansa tanssijana ja elää miehensä rinnalla. London kohtasi Alaskan hymyilevän ilmeen, johon hän vastasi lempeästi hymähtäen. Tietenkään London ei tuntenut minkäänlaista alemmuuskompleksia toista kohtaan, hän vain oikeasti tarkoitti sanojaan. Jalkapalloa ja musikaallisuutta lukuunottamatta Alaska taisi viedä voiton kaikessa.
Londonin varpaissa kihisi innostus, kun Alaska siirtyi valikoimaan toista kappaletta. Kipaleeksi päätyi varsinainen klassikko, jonka täytyi olla suoraan Alaskan bravuurilistalta. Tietenkään London ei kuitenkaan kutistuisi toisen edessä, vaan pistäisi äänellään parastansa peliin. Alaska vastasi haastavasti kumppanilleen, johon London vain kohautti kulmaansa. Kumpikin oli selkeästi yrittämässä tässä täysillä, ja häviön täytyisi olla pieni isku vyön alle. Kappaleen aikana Alaska tanssahteli ja yritti liehitellä Londonia, mutta hän yritti pitää itsensä keskittyneenä ja olla lankeamatta kumppaninsa viehätykselle. Toki hän piti katseensa tiukasti toisessa, ja sen vuoksi aina välillä unohti sanat, kun ei voinut seurata niitä ohella olevalta näytöltä. Alaska kuitenkin lauloi nätisti kappaleen molemmat osat, joten epäonnistuminen ei ollut niin häpäisevää mitä se olisi saattanut olla. London kuitenkin korvasi nämä satunnaiset kompastumiset sointuvalla äänellään, jonka hän antoi kaikua ja lujaa langalliseen mikkiinsä.
Biisi saavutti loppunsa, ja London tunsi poskissaan pientä punoitusta. Tämä oli sekoitusta oikeasta kuumuudesta, ja Alaskan liehittelystä. London matki poikaystävänsä elettä ja haroi hiuksiaan pois kasvojensa tieltä. Laulu oli kieltämättä ollut kuumaa ja kiihkeää, ja London ei voinut olla hymyilemättä leveästi.
"Mä tiedän", London vastasi itsevarmasti virnuillen, hetkeksi unohtaen antaa vastakehun tummatukalle. Tämän tajutessaan, hän nopeasti lisäsi: "Sä olit tosi positiivinen yllätys. Tietenkään en olettanut mitään vähempääkään." Kohteliaisuus ei tullut ulos suinkaan väkinäisenä, vaikkakin hieman tönkön hiljaisen hetken jälkeen. London oli aina välillä ennättänyt keskittyä paremmin toisen vokaaleihin, ja ei voinut olla kuin ihailematta. Alaskaa saattoi helposti kutsua multitalentiksi, ja hänelle saattaisi suoda luvan olla niin ylimielinen mitä hän aina välillä osasi olla. London katsahti poikaystäväänsä hieman yllättyneenä, kun toinen väitti tämän olevan ensimmäinen julkinen laukukertansa. Hän oli kuitenkin niin sinisilmäinen, ettei osannut epäillä toisen sanoja epätosiksi. Enemmän häntä hämmästytti se, ettei toinen ylpeänä esitellyt tuota kaunista puolta itsestään, sillä hän ei kaihtanut kukkoilua muillakaan taidoillaan, joista osa oli selvästi laulutaitoa huonompiakin.
"Me voitaisiin suunnilleen perustaa bändi, ja sä voisit olla se upea tanssiva laulajatar", London vastasi leikkimielinen pilke silmäkulmassaan Alaskalle. Hän tulisi aivan varmasti pyytämään Alaskalta yksityisiä laulutuokioita, jolloin hän saattaisi vain uppoutua kuntelemaan toisen upeaa ääntä, ja katsella toista rakastunein ja unelmoivin silmin jostain pilvimaailmasta.
London oli raahannut poikaystävänsä Pac-Manin luokse, eikä sen kummemmin ajatellut aikasempaa kommenttiaan. Hän ei huomannut Alaskan nyrpeää momenttia, olihan hän nyt niin intopiukeana. Pelisali todellakin toi esille Londonin sisäisen 80-luvun lapsukaisen, josta hän ei ollut edes aikaisemmin tietoinen. Aikaisemmin London olisi pitänyt tätä huonona asiana, mutta Alaskan esiin tuomana fakta oli aivan mieluisa. Blondi nyökkäsi toisen rooliehdotuksille, ja hän asettui Pac-Manin ohjainten vierelle. Alaska ilmoitti olevansa valmiina, ja London vilkaisi häijysti virnuillen, nyökäten poikaystävälleen olevansa itsekin valmiudessa. Peli saattoi alkaa, ja London lähti suoraan vetämään täysillä. Pac-Man oli konseptina tuttu peli hänelle, mutta harvoja pelihetkiä puhelimella lapsuudessa lukuunottamatta London ei juuri ollut kyseistä peliä pelaillut. Aluksi hänestä tuntui, että hän saattaisi voittaa, mutta pelin edetessä taisi itsevarmuuskin jo olla valumaan päin kun häviö kolkutti ikävästi ovella. Tämähän ei käynyt päihinsä, joten London päätti hyvin törkeästi yrittää kääntää Alaskan pään toisen leuasta katsomaan blondia, jonka jälkeen hän painaisi omat huulensa pikaisesti toisen omiin. Samalla hänen oli tarkoitus jatkaa hahmonsa ohjailua, vaikkakin hän olikin sulkenut silmänsä. Erkaantuessaan London kuitenkin halusi uskoa häirinneen Alaskaa sen verran, että hän olisi saattanut palauttaa jälleen etulyöntiasemansa, joka mahdollisesti johtaisi voittoon. Mikäli London voittaisi, hän päästäisi suustaan pienen voitonhuudahduksen ja katselisi kumppaniaan hyvin omahyväisesti. Toki voitto olisi ansaittu likaisin keinoin, mutta voitto mikä voitto.
"Mä olen ihan voittamaton", London sanoi leikitellen naljaillen. Tietenkään hänellä ei ollut mitään tahallisen negatiivisia taka-ajatuksia, hän oli vain ylpeä itsestään.
Pojat jatkaisivat pelailuaan, kunnes tiketit olivat loppuneet. Voittoja ja häviöitä oli tapahtunut molempien kannalta, mutta tunnelma oli silti ilmeisesti täynnä rakastavaista iloa. Kun viimeiset pelit oltiin pelailtu, London päätti vuorostaan viedä treffejä seuraavalle kohteelle.
"Tässä välissä mä päätin meille täydellisen ruokapaikan. Se on tässä ihan lähellä, voin ajaa sut sinne jos haluat", London sanoi ehdottaen Alaskalle. Hän ei olettanut toisen kieltäytyvän, joten hän jo oli suunnilleen ottamassa askelia kohti pelisalin ulko-ovea, kuitenkin kohteliaasti odottaen poikaystäväänsä ja mahdollisia vastalauseita.
"Mulla oli oikeesti hauskaa, kiitos tästä rakas", London vielä jatkoi kumppaniaan rakastavan onnellisesti katsellen. Hänen kasvoillaan oli leveä, luonnollinen hymy ja poskia koristeli heleä puna.

Nimi: Cassie

17.03.2018 00:14
Alaska Hopper ~ Pelihalli

He lauloivat ja Alaskasta jopa tuntui välillä siltä, ettei London halunnut välttämättä tahallansa voittaa häntä. Tai tietysti kumpikin halusi voittoa, mutta platinablondi ei halunnut päihittää juuri Alaskaa, vaan pelin. Se oli helpottava ajatus ja sai Alaskan hieman rentoutumaan siinä laulaessaan, vaikka kappale silti oli hankala ja hän pelkäsi kuulla omaa ääntään.
Loppua kohden Alaska virkistyi ja sai jostain haalittua itsevarmuutta sen verran, että saattoi vilkuilla sanojen lisäksi myös Londonia, joka selkeästi laittoi parasta esitystään suoraan tummatukkaan katsoen. Hetken aikaa Alaska ihaili pelkästään toisen antautumista musiikille kunnes muisti, että oli itse samanlainen kun tanssi ja tälle yhtäläisyydelle hän hymyili.
Heillä oli hauskaa, sen Alaska tajusi, kun kumarsi poikaystävälleen ja toinen vastasi niiaamalla. Ele ei ollut ehkä kaikista sulokkain, mutta Alaska nauroi hyväntahtoisesti, ei siksi, ettei niiaaminen sopinut Londonille alkuunkaan. Hauskuus oli kai ollut hänelle itsestäänselvyys koko illanvieton ajan ja vaikka hän nauttikin joka hetkestä, jonka sai viettää Londonin kanssa, hauskanpidon olemassaolon myöntäminen sai Alaskalle vielä iloisemman olon. Hän rakasti nähdä toisen kasvoilla hymyn ja tuumi hieman hädissään jo, mitä seuraavaksi keksisi, että saisi nähdä tuon kauan kaivatun ilmeen Londonin kasvoilla.
"Et oo nähnyt mua pelaamassa jalkapalloa", Alaska vitsaili tajuamatta selkeästi, että London oli juuri kehunut häntä. Hän katsahti sitten poikaystäväänsä uudestaan. Hän ei ollut ihan varma, kuinka tosissaan toinen oli ollut. Jos Londonilla oli oikeasti sellainen olo, ettei hän olisi missään yhtä hyvä kuni Alaskalle, tummatukan pitäisi tehdä jotain sen eteen, että hän näyttäisi, ettei ollut täydellinen. Vaikka hän ei pitäisikään heikkouksiensa näyttämisestä, oli Londonille tehtävä asia selväksi.
"Sä oot mua parempi koulussa", hän huomautti keveällä äänensävyllä, koska ei uskonut Londonin olevan sillä hetkellä valmis puhumaan syvällisiä tai keskustelemaan siitä, että he olivat tasavertaisia eikä Alaska ollut oikeastaan missään keskivertoa parempi kuin baletissa. Tätä poika ei kuitenkaan aina myöntänyt edes itselleen, vaan uskotteli vakaasti, että loisti kaikessa, mitä teki. Näköjään vakuuttelu oli ylettynyt ulkopuolisiinkin henkilöihin. Alaska hymyili puhuessaan, mutta ei käynyt kieltäminen, etteikö hänen silmissään olisi ollut rehellistä loistoa, kun hän tavoitteli Londonin katsetta saadakseen toisen uskomaan.
Alaska vaati toista erää innostuneena siitä, että oli säilynyt hengissä ensimmäisestä ja sai Londonilta myönteisen vastauksen. Se ei ollut todellakaan mikään ihme ja Alaska olisi ollut enemmän yllättynyt, jos toinen olisi halunnut lopettaa. Hän valikoi kappaleensa ja rehvasteli sitten Londonille selkeästi saaden enemmän itseluottamusta.
"Katsotaan", hän haasteli, vaikka tiesi vallan mainiosti Londonin loistavan myös tällä kierroksella. Ehkä tämän kappaleen häviäminen pistäisi Alaskaan enemmän, olihan kyseessä yksi hänen lempibiiseistään, mutta hän saisi ainakin näyttää nyt aidosti, mihin hänestä oli. Pieni epävarmuus kaiveli hänen hermojaan koska hän ei tiennyt, oliko laulanut ensimmäisellä kierroksella niin sysipaskasti, että London joutuisi suurin piirtein huutamaan omaan mikkiinsä, ettei kuulisi hänen lauluaan. Alaska ei uskonut itseään niin huonoksi laulajaksi, joten sivuutti epäilykset itselleen hieman suuttuen. Vihaisuus sai häneen uudenlaisen kamppailufiiliksen ja vielä kerran Londonia haastavasti katsahtaen oli hän viimein valmis.
Alaska alkoi laulamaan ja tanssimaan, tällä kerralla ottaen tilan ja Londonin huomion haltuunsa niin hyvin kuin taisi. Vaikkei esitys ollut läheskään yhtä hyvä kuin mitä Londonilla oli, olihan platinablondi kuin kotonaan mikki kädessä, Alaska oli silti itsevarma. Tuntien tietysti sanat läpikotaisin Alaska leikki niiden mukana, tehden käytännössä oman pienen musiikkivideonsa. Laulunsa hän oli jo pitkä aika sitten treenannut kappaleen suhteen maksimiinsa, joten hän ei voinut stressata siitä kovinkaan paljoa, parempaan hän ei pystynyt, mutta sen, mikä puuttui vokaaleissa, hän koetti saada tanssimalla ja viettelemällä Londonin liikkeillään.
Kappale oli viimein ohi ja Alaskan oli myönnettävä, että hänelle oli tullut hieman kuuma esittäessään duon molemmat osat sekä tanssiessaan parhaansa mukaan niin hyvin kuin taisi langallinen mikki kourassaan. Hän kuljetti sormensa hiuksiensa läpi siirtäen ne pois otsaltaan ja katsoi Londonia kenties odottavasti, vähintään yhtä innoissaan mitä platinablondi näytti olevan.
"Sä oot luonnonlahjakkuus!" Alaska kehaisi virnistellen hammashymyä myöten loistavalle poikaystävälleen. Hän ei ollut kappaleen loputtua edes katsonut, kumpi oli voittanut ja oli tällä kerralla ollut niin keskittynyt omaan esitykseensä ja kukkoiluun, että oli unohtanut arvioida Londonia kriittisesti. Toinen oli laulanut upeasti, totta kai, mutta tällä kerralla Alaskalla ei ollut vahingossa jäänyt siitä minkäänlaisia negatiivisia häviämisajatuksia. "Mä en oo koskaan esiintynyt laulaen, mutta ei se ollut ollenkaan niin paha, kun luulin." Hän valehteli.
London ehdotti Pac-Manin pelaamista ja Alaska ehti hädin tuskin edes kohottaa olkapäitään sanoakseen, että mikä tahansa kävisi, kun poikaystävä oli jo ottanut häntä kädestä ja lähtenyt viemään kohti kyseistä peliä. Londonin seuraavat sanat kuitenkin särähtivät muuten niin riemukkaan Alaskan korvaan. Miten niin "päihitän sut siinä'kin'"? Oli aivan totta, että London oli häntä parempi laulamaan mutta äskeisen - varsin monimuotoisen - esityksen perästä Alaska ei halunnut kuulla olleensa jälleen häviäjä. Tuskin London näki hänen pari sekuntia kestävää hapanta naamaansa, eikä Alaska olisi edes halunnut toisen tietävän, että joku oli vikana.
He pääsivät Pac-Manin luokse ja Alaska syötti tikettejä sisään koettaen unohtaa Londonin äskeisen möläytyksen. Vilkaistessaan platinablondia Alaska tiesi, ettei toinen ollut tarkoittanut sanomisiaan sillä tavalla, miten balettitanssija ne otti. Hän koetti unohtaa äskeisen ja keskittyi sen sijaan siihen, että London olikin innostunut pelihallista heti karaoken jälkeen, vaikka alun perin olikin käyttäytynyt hieman skeptisesti. Hieman riskialtis pelihalli-idea oli siis tähän mennessä ollut onnistunut, vaikka Alaska oli aluksi epäillytkin sen toimivuutta. Jokin eksoottinen paikka normaalin puiston tai salin sijasta oli kuitenkin tuntunut hänestä Londonille sopivammalta vaihtoehdolta. Tämä sai Alaskan kasvoille jälleen täysin iloisen ilmeen, kun hän asettui pelikoneen eteen ja painoi kaksinpelin valikoivaa näppäintä.
"Mä voin olla kummitus, niin ole sä Pac-Man", hän ehdotti ja asettui oikealle puolelle peliä, laskien kätensä kummituksia ohjaavien näppäinten päälle valmiina aloittamaan. Hänen tarkoituksensa oli yksinkertaisesti estää Londonin Pac-Mania saamasta hedelmiä tai palloja tappamalla hahmon. Alask tunsi jälleen kilpailuhenkisyytensä nousevan pintaan ja mietti jo valmiiksi, mitä voisi heittää näyttöä päin, jos häviäisi rutkasti.
"Valmiina", hän ilmoitti vaikka London olisi varmasti hyvin nähnyt sen ihan itsekin. Tummatukka ei vain malttanut odottaa pelin käynnistymistä ja poikaystävänsä rökittämistä, vaikkei koskaan ollut ennen Pac-Mania pelannutkaan oikealla pelikoneella.

Nimi: Crona

16.03.2018 21:08
London Davis- pelihalli

Laulaessaan London oli kuin kala vedessä, yhtä sulava ja virtaviivainen. Kaikki tuntui jotenkin oikealta, kuin palapelin palaset vain loksahtelivat paikalleen. Rakkaan biisin laulaminen rakkaan ihmisen kanssa oli aivan mahtava tunne. Blondi täyttyi aivan uudenlaisesta energiasta ja adrenaliinista. Hän halusi tehdä vaikutuksen vierellään laulavaan kumppaniinsa, joten pisti todellakin parastaan peliin. Hän piti lähes kokoajan katseensa Alaskassa, sillä hän osasi Rock me -kappaleen sanat entuudestaan ulkoa. Kuka bändin fani nyt ei osaisi? Biisivalinta auttoi Londonia keskittymään entistä kovemmin ääneensä, jonka hän pyrki pitämään mitä puhtaimpana ja menevänä. London ei pitänyt itseään minään maailman parhaimpana laulajana, muttei voinut kieltää pätevyyttään. Ja vaikkei pätevyyttä löytyisikään, se ei estäisi poikaa tekemästä jotain mitä hän niin hartaasti rakasti. Musiikki toki oli hänen henkilökohtainen rakkaudenkohteensa, oli sen esittäminen muille aina yhtä tyydyttävää. Sillä hetkellä London ei kuitenkaan ajatellut ketään muuta kuin Alaskaa. Hän halusi kuulostaa ja näyttää toisen edessä hyvältä - ei, ei hyvältä, vaan täydelliseltä.
Sanoja muunnellessaan Alaska punastui hitusen, ja vastaukseksi vinkkasi vihjailevasti silmäänsä. Londonin keskittyminen herpaantui, ja sen huomasikin muutamasta naurahduksesta laulun seassa. Sillä hetkellä London ei oikein osannut huomioida toista, ja sitä miltä toisesta mahtaisi tuntua. Pieni jäykkyys ja epävarmuus oli kuitenkin havaittavissa, mutta hiljattain Alaskakin taisi lämmetä laulamiselle. Välillä blondi antoi huomionsa keskittyä enemmän poikaystäväänsä ja hänen äänensä kuunteluun. Kieltämättä toinen ei tainnut olla täysin Londonin tasolla, mutta sen saattoi selittää vain kokemuksen puutteella. Alaska kuulosti oikein hyvältä - Londonin vain täytyi muistaa myöhemmin kehua siitä huumansa seasta.
Kappale läheni loppuaan yllättävänkin nopeasti. Siitä olikin jo hetki, kun jalkapalloilija oli viimeksi päästänyt laulajan sielunsa vapaaksi. Hänestä oikein tuntui siltä, ettei hän haluaisi lopettaa. Laulu loppui, ja Alaska päätti kumartaa. Vastaukseksi London niiasi varsin neitimäisesti, ikään kuin matkien toisen balettitaustaa tai jotain. Hän todennäköisesti vain näytti naurettavalta. Alaska heitti satunnaisen kehun Londonille, johon hän kohotti kulmaansa virnuillen.
"Missä sä et sitten ole hyvä? Välillä tuntuu etten voi päihittää sua missään", London sanoi tietysti tarkoittaen toisen yllättävän hyvää lauluääntä. Niskassaan blondi tiesi, että oli voittanut melko kirkkainkin valoin toisen, muttei antanut pienen äänen estää häntä kehumasta poikaystäväänsä.
"Ihan kuin oisit lukenut mun ajatukset, mieluusti", London jatkoi vastaustaan kun Alaska haastoi revanssiin. Hän olisi mielellään halunnut laulaa enemmän, ja kerta toinenkin oli noin innokas ei hän missään nimessä kieltäytyisi. London odotti innolla taistoa seuratessaan, kun toinen valikoi kappaleista mieluista. Tyypillisesti London oli tarkka siitä mitä hän lauleskeli, mutta toisen kyseessä hän ottaisi vastaan aivan mitä tahansa. Sitä paitsi, aikaisemminkin toinen oli onnistunut valikoimaan oikein mieluisan kappaleen. Tällä kertaa valinnaksi osui Londonille tuttu, muttei kuitenkaan omaa bravuuria edustava viisu. Hän vain kohautti kulmaansa haasteelle.
"Sä aliarvioit mua kulta", London vastasi turhankin hunajaisesti, ja matki toista ottaen jonkin sortin aloitusasennon. Alaskasta hehkui itsevarmuus. London ei ollut aivan yhtä ylpeä, mutta hän ei tuntenut oloaan sen yhtään uhatummaksi saati alakyntiseksi. Tottakai London tunsi kyseisen kappaleen, ei vain yhtä hyvin kuin kumppaninsa.
Kappale alkoi, ja Alaska oli nyt täysin itsevarmassa elementissään. Hän jopa toi mukaan pientä jalkapeliä. London ei tietenkään pystynyt ottamaan mallia toisesta, mutta päätti kiristää äänialaansa jottei ainakaan siinä osastossa häviäisi poikaystävälleen. London ei yleensä sen kummemmin noteerannut sanojen merkitystä kappaleissa, mutta Alaskan vinkatessa silmää ja liehitellen toista, huomasi London sanojen olevan suhteellisen häröt. Blondi vain virnuili nälkäisesti Alaskalle, muttei antanut tällä kertaa laulamisensa häiriintyä.
Kappale loppui, ja Londonista tuntui että hän pärjäsi tehtävästä aika kunnialla.
"Enkö mä ollutkin mahtava? Mulla on ihan sika hyvä fiilis kun pääsi pitkästä aikaa esiintymään", London hihkaisi loistaen. Hän hymyili leveää hammashymyä, eikä voinut olla hillitsemästä hyvää oloaan. Sillä hetkellä hän ei lainkaan ajatellut, miltä toisesta mahtaisi tuntua. Hän oli niin täynnä itseään ja lauluääntään, oli ihme että hän edes tiedosti Alaskan olemassaolon.
"Mennäänkö pelaamaan sitä pac-mania? En malta odottaa että päihitän sut siinäkin", London vastasi jo hamuillen poikaystävänsä kättä, ja mahdollisesti lähtien raahaamaan toista pelikoneen luokse.

Nimi: Caca

16.03.2018 16:28
Mia Dorsley - Koulun käytävä

Yllättyneisyys valtasi Mian kehon, kun opettaja sanoikin, ettei hän olisi pulassa. Se sai tytön kuitenkin hämmentymään enemmän, sillä mitä Thaddeus muuten hänelle tulisi puhumaan. Kerta tyttö ei ollut pulassa, niin mitä sitten? Mia olisi halunnut nyt heti tietää opettajan asian, eikä vain miettiä, mitä toinen suustansa voisi päästää. Pian opettaja kuitenkin sanoi, että kyse olisi Mian palauttamasta viime viikon äidinkielen esseestä. Sen kuuleminen sai ruskeasilmäisen kurtistamaan kulmiaan ja samalla hän loi toiseen kysyvän katseen. Sanat, jotka opettaja seuraavaksi sai ulos suustaan eivät olleet ihan sitä mitä tyttö oli alunperin odottanut. Hän ei ollut mokannut, Thaddeus valitettavasti oli. Se äidinkielen essee, mihin tyttö oli käyttänyt paljon aikaa oli nyt hukassa. Hymy Mian kasvoilla hyytyi ja hänen huulensa vetäytyivät pelkäksi viivaksi, joka muutti ilmeen hyvin vakavaksi. Pian tyttö kumminkin huokaisi ja puhalsi otsatukkaansa parempaan asentoon. Ei opettaja tahallaan hänen esseetään ollut hukannut, ei tietenkään. Eikä Mia uskonut, että Thaddeus muutenkaan tekisi mitään sellaista tahallaan. Puhdas vahinkohan se oli ollut, ja niitähän sattuu jokaiselle. Mia palautti huulilleen ystävällisen hymyn.
"Ei se haittaa", Mia sanoi ja haroi hetken ajan hiuksiaan. Ei Mia voisi tuollaiselle opettajalle olla vihainen, eikä se muutenkaan ollut tytön luonteen mukaista suuttua vain tuollaisesta. "Mutta olitko ehtinyt edes vilkaista sitä? Eikai minun tarvitse sitä tuon takia tehdä uudestaan?", tyttö kysyi ja huokaisi lopuksi. Hän ei haluaisi tehdä esseetä uudestaan, sillä oli paljon muutakin tehtävää. Mia halusi myöskin mennä lenkille silloin, kun se vain oli mahdollista ja jos ilmaantuisi lisää töitä ei tyttö saattaisi lenkille ehtiä.

Nimi: Cassie

15.03.2018 15:07
Alaska Hopper ~ Vähän autossa ja sit pelihallissa

Alaskan puhuessa kamalalla aksentillaan hän sai Londonin kasvoille ilmeen, jota ei aivan osannut tulkita. Ilmeisesti toinen oli jotenkin huvittunut äskeisestä ja vaikka Alaskalla oli täysi työ pitää pokkansa ja olla katumatta täysin äskeisestä tekoaan, hän sai kuitenkin vaivaantuneen hymyn väännettyä huulilleen.
"Ei siis koskaan enää", hän mutisi puoliääneen lähinnä itsellensä, mutta myös ilmoittaakseen Londonille, ettei toisella ollut mitään huolta - hän ei enää koskaan puhuisi sillä tavalla.
Kaksikon matkalla pelihallille London sanoi Alaskaa teinihirviöksi ja hyväntuulisesti tummatukka vain pyöräytti silmiään moiselle väitteelle. Toki London oli aivan oikeassa, hän oli teini ja varsin dramaattinen sellainen, mutta sitä iloa hän ei toiselle soisi, että myöntäisi platinablondin olevan oikeassa.
He päätyivät Alaskan möläytyksen myötä pelaamaan karaokea ja vaikka hän suhtautui asiaan varsin epäilevästi, ei hän voinut sanoa ei. Alaska osasi kyllä laulaa sen verran, ettei ollut aivan mahdotonta kuulla hänen suustaan laurunluritusta jos toista, mutta se ei ollut hänen tyylistään. Londonin seurassa laulaminen oli eri asia. Alaska tiesi toisen olevan todella lahjakas ja hän tuskin koskaan pystyisi laulamaan huolettomasti toisen rinnalla, koska pelkäsi liikaa epäonnistumista tai itsensä naurunalaiseksi laittamista.
London tuskin nauraisi hänen laulullensa, olivathan pojat sentään läheisiä ja jalkapalloilijan piti tietää, kuinka herkkä Alaska oli häviämisen suhteen. Tummatukka ei voinut silti ravistaa ahdistunutta oloaan pois, kun hänen valitsemansa kappale alkoi soimaan kaiuttimista ja hän tunsi armonaikansa kuluvan loppuun.
Viimeinkin poika tajusi tarkistaa myös Londonin mielentilan kyseisestä kappalevalinnasta ja London näyttikin varsin innostuneelta ja valmiilta voittamaan hänet mennen tullen. Alaska katseli poikaystäväänsä lannistuneena, mutta lempeän rakastavasti ja kiitti ajatuksissaan toista siitä, että sentään toinen heistä nautti olostaan.
He aloittivat laulunsa ja vaikka Alaska olikin aluksi arka, hänen kilpailuhenkisyytensä löysi taas pian keinonsa ja Alaska nosti hieman äänensä voimakkuutta päästessään kohti kertosäettä. Hän ei ollut kuunnellut kappaletta pitkään aikaan, mutta sanojen näkeminen helpotti valtavasti laulamista ja varsinkin Londonin ääni helpotti hänen keskittymistään, vaikka hän periaatteessa lauloikin toista vastaan.
Alaska oli niin keskittynyt laulamiseen, että oli oikeasti hetken aikaa jo kuvitellut voittavansa. Kun London kääntyi häntä kohti, voitonmahdollisuudet hälvenivät yhtä nopeasti kuin hän kuuli toisen täydellisessä vireessä olevan äänen. London kuitenkin näytti olevan aivan täysillä mukana ja sai jollain tavalla Alaskankin innostumaan ja unohtamaan jälleen sen, että kuulosti varmasti aivan kamalalta toisen korvissa.
Balettitanssija päätti tehdä sitä, missä oli hyvä ja kenties saada jonkinlaisia arvostuspisteitä siitä. Londonin siis kääntyessä kohti toista, Alaska alkoi liikkua musiikin tahdissa, vaikkei päässytkään kovin pitkälle mikin johdon takia. Hänelle tuli kuitenkin itsevarmempi olo, joten hän sai myös hymyiltyä poikaystävälleen.
Kertosäkeessä London korvasi sanoja omilla versioillaan ja vaikka Alaskan kilpailuhenkisyys estikin häntä tuntemasta kovin paljoakaan poikaystäväänsä kohtaan juuri nyt, pojan sydän silti hypähti ja hän tunsi hieman punastuvansa. London oli niin luonnollinen laulaessaan, että Alaskan oli pakko hetken ihailla sitä, vaikka lauloikin niin hyvin kuin taisi. Tuo iski silmäänsä platinablondille kuin jatkaakseen vihjailua, jota oli tehnyt niin runsaasti.
Kappaleen loppuessa Alaska oli jo palautunut suhteellisen normaaliksi ja oli päässyt suurimmasta osasta epävarmuuttaan eroon. Hän luotti siihen, että oli laulanut niin hiljaa, ettei olisi täysin nolannut Londonia. Tuon ylpeys ei silti antanut hänen pahoitella mahdollisesti epävireistä lauluan, joten kappaleen loppuessa hän vain kumarsi Londonille.
"Sä laulat aika hyvin", tummatukkainen kommentoi kulmiaan kohottaen ihan kuin kumpikin heistä ei tiennyt Londonin lahjoista. "Mutta mä vaadin kostoa. Taistellaan!"
Alaska poimi jälleen ohjaimen ja etsi tällä kerralla hetkeäkään empimättä kappaleen You're the One That I Want.. Hän rakasti musikaaleja ja Grease oli yksi hänen lemppareistaan, joten myös kappaleita oli tullut laulettua ja kuunneltua näiden vuosien aikana enemmän kuin tarpeeksi. Alaska tunsi jännittävänsä hieman, mutta tällä kerralla se oli hyvää jännitystä, odottamista. Hänen kasvoillaan oli viekas virne, kun hän palasi Londonin rinnalle valittuaan kappaleen alkavaksi.
"Nyt mulla on kotikenttäetu", hän rehvasteli ja otti aloitusasennon. Vaikka kappale oli duetto, hän ei tiennyt, tiesikö London biisiä ollenkaan. Hän ei voinut ottaa sitä riskiä, että laulaisi vain toisen puolen sanoista ja London jäisi yksin laulamaan jotain, mitä ei osannut, joten Alaska päätti toimia kummassakin roolissa. Hän oli jopa harjoitellut omat, vapaat tanssiliikkeetkin.
Kappale alkoi ja vaikkei Alaska edelleen voinut kovinkaan paljon liikkua, hän osasi jalkaliikkeensä taitavasti. Laulun alkaessa hän lauloi tällä kerralla hyvin itsevarmasti ja ehkä itsevarmuus antoi anteeksi sitä, ettei hän pystynyt osumaan jokaiseen nuottiin niin täydellisesti, kuin London varmasti pystyisi. Sanat olivat varsin vihjailevia alussa ja Alaska käytti jokaisen tilaisuuden hyväkseen ja iski silmäänsä, osoitti Londonia ja mittaili toisen vartaloa katseellaan sopivissa väleissä. Ehkäpä tällainen esitys saisi Londonin ajatukset muualle siitä, että Alaska häviäisi itse taiston melko varmasti.

Nimi: Crona

14.03.2018 22:59
London Davis - pelihalli ja auto ja kaikkea

London antoi hymynsä levetä hieman toisen nauraessa ylimakealle kehulle. Hymy kuitenkin hyytyi yhtä nopeasti kuin kiehuva vesi pakkasessa Alaskan avatessa suunsa ja päästäessään ilmoille hirvittävintä aksenttia maan päällä. London vain katseli kumppaniaan puoliksi irvistäen ja puoliksi huvittuneena. Hänen kulmat kurtistuivat, ja Londonin täytyi hetken miettiä että oliko tuo landepaukku hänen vierellään oikeasti se rakas Alaska. Hetken blondi yritti keksiä jotain vastattavaa, mutta hän vain oli niin järkyttyneen oloinen ettei millään saanut mitään terävää vastausta aikaiseksi. Hän vain tyytyi pudistelemaan päätään naureskellen välillä. London palautti katseensa tiehen, ja ajatteli että Alaska oli tehnyt oikean päätöksen korjatessaan tuon kammottavan aksenttinsa yleisamerikkalaisella. Tätähän poju tosin ei sillä hetkellä ääneen toiselle sanoisi.
”Ehkä siinä tapauksessa sut voidaan korottaa teinihirviöksi”, London vastasi päästen yli pienestä närkästymisestään. Hänen äänensävyynsä oli palannut se tuttu, hyväntuulinen pistely. London hetken puristi tiukempaa kiinni poikaystävänsä kädestä, kuin pahoitellakseen ja ollakseen varma että toinen pysyisi juuri siinä missä hän olikin - Londonin rinnalla hyvässä että pahassa.
”Mä vaan tiedän sut niin hyvin”, blondi vastasi vinkaten kevyesti silmää Alaskalle, kuitenkin naurahtaen tämän jälkeen.
Londonhan oikein innostui silmissä, kun kumppani toi esille nurkassa piilevän karaokelaitteen. Se jos mikä olisi hauskaa, sillä se olisi kenties ainoa asia jossa London varmasti päihittäisi rakkaansa. Yleensä hän ei ollut näin kilpailuhenkinen, mutta pelihallin nostalginen tunnelma ja Alaskan luontainen voitontavoittelu taisivat tartuttaa Londonin.
Alaska valikoi kappaleita, ja London tarkkaili tarkkavaisesti toista. Häntä ei juurikaan kiinnostanut kappale, sillä se häpeämättä sanottakoon, London voittaisi Alaskan missä tahansa. Ellei hän sitten valitsisi jotain tennessee redneck hippikappaletta. Tosin siinä vaiheessa London olisi valmis heittämään pyyhken rinkiin jo alust asti, jos vain pääsisi näkemään Alaskan kotojuurensa elementissään. Alaska päätyi One Directionin biisiin Rock me. Tietenkin valinta oli positiivinen yllätys, muttei hän voinut olla ajattelematta mahdollisia taka-ajatuksia päätöksen taustalla. Halusiko Alaska vain tahalleen hävitä? Eihän tämä olisi siinä tapauksessa edes hauskaa. Alaska kuitenkin vakuutteli osaavansa jotenkuten sanat.
”No sulla on nyt sitten mahdollisuus”, London vastasi virnistäen. Biisi oli alkamassa, ja London tunsi sulautuvansa elementtiinsä. Jokainen sävel oli lukuisista kuuntelukerroista tuttu, ja laulun alkaessa blondin ääni osui täysin jokaiseen sävelkorkeuteen. Sanat tulivat kuin luonnostaan, ja rytmi ei karannut missään kohdassa. Hetkeksi hän oli jopa unohtanut vieressään laulavan henkilön, sillä toinen oli niin hiirulaismainen. London kääntyi toista kohden, ja antoi palaa vain kaksinkertaisesti. Häntä ei kiinnostaisi mikäli ympärille kokoontuisi yleisöä, tämä oli London omassa elementissään. Kertosäkeen kohdalla blondi lopetti hetkeksi laulamisen vain lausuakseen suullaan sanat ’fuck me’ rock me:n sijasta. Hän pyrki pitämään huolen siitä, että Alaska huomasi tämän ilmiselvän vihjailevan eleen. Ehkäpä jokin siraus sääliä ja myötätuntoa kumppania kohtaan olisi ollut toivottavaa, sillä London taisi suurin piirtein suorastaan leveillä heikomman osapuolen edessä.

Nimi: Cassie

13.03.2018 22:46
Alaska Hopper ~ Vähän autossa ja paljon pelihallissa

London vertasi Alaskan aksenttia seireenien lauluksi ja silloin Alaska ei voinut enää hillitä itseään. Tietysti poikaystävä oli tarkoittanut pelkkää hyvää ja ilmeisesti halunnut rohkaista Alaskaa, mutta toinen ei voinut sille mitään, että sanat olivat aivan liian paksuja tulemaan Londonin suusta. Balettitanssija nauroi hetken varsin makeasti ja vilkaisi sitten kumppaniansa pahoittelevasti.
"Mä en todellakaan oo samaa mieltä, kulta", hän totesi kaikista syvimmällä Tennesseen aksentillaan mitä vain pystyi kuin korvatakseen äskeisen naurunsa. Siitä oli niin pitkään kun hän oli viimeksi käyttänyt sitä, että sanat kuulostivat aivan uusilta hänen korvaansa ja taisipa tämä olla ensimmäinen kerta kun Londonkaan kuuli hänen aksenttinsa kunnolla. Se oli kuitenkin sen arvoista ja hän tunsi heti jonkinlaisen helpotuksen aallon pyyhkäisevän ylitsensä, ihan kuin hän olisi juuri kertonut Londonille suuren salaisuuden sen sijaan, että oli vain kaivanut vanhan puhetapansa esiin.
Heidän matkatessaan kohti pelihallia vastasi London ehkä turhan suoraan Alaskalle balettitanssijan lapsikommenttiin. Tästä tummatukka sai sen käsityksen, että oli kenties mennyt hieman liian pitkälle, vaikkei hänen mielestään Londonin kasvojen väittäminen babyfaceksi kaikista kamalin haukkuma ollutkaan varsinkaan äskeisen vesipiippukohtauksen jälkeen. Siksi Alaska päätti niellä Londonin heittämät sanat 'hauras' ja 'poikamainen' vaikka hän olisikin halunnut päästä sanomaan jotain jo ehkä liian puolustavaa.
"Pikkupojusta jolla on autokortti", hän kuitenkin muistutti hyväntuulisesti ja puolustamatta itseään sen enempää. Ovelle päästyään hän jatkoi toisen härnäämistä avaten oven Londonille typerän kommentin saatelemana ja nautti jalkapalloilijan suomasta katseesta. Hän jotenkin piti siitä, että sai työnnettyä Londonin pois alfan asemastaan, johon pojat olivat molemmat jo niin tottuneet, mutta pelkäsi salaa myös sitä, missä kulkisi raja. Hänen huolensa väistyi ainakin toistaiseksi, kun hän vastasi Londonin hymyntekeleeseen omalla varsin omahyväisellä virneellään.
Alaska kävi ostamassa lippuja peleihin ja palasi takaisin poikaystävänsä luokse, jolla oli ilmeisesti vielä hieman paikan tarkastaminen kesken. Tummatukkainen alkoi selittämään peleistä ja harmikseen huomasi Londonin olevan varsin harvasanainen. Hänelle muistui mieleen ystävänpäivätanssit ja hänen tanssinsa koreografiat, joita London ei ollut ilmeisesti ihan tajunnut ja nyt hänestä tuntui, että hän oli samalla vauhdilla pilaamassa tämänkin, jos ei hillitsisi puhetulvaansa.
"Vanhanaikaisempi... aluksi mun piti sanoa jotain kärkevää takasin, mutta mä itse asiassa pidän siitä", hän hymyili vähän hämmentyneenä, kun London vastasi hänelle. Vanhanaikainen saattoi kuulostaa jonkun korvaan haukkumasanalta, mutta London ei ollut sanonut sitä ollenkaan sellaisella äänensävyllä, että Alaska olisi voinut loukkaantua. Tietysti hän oli heistä vanhanaikaisempi, ainakin hänen treffipaikkansa kieli siitä kovasti. Kliseisempi oli kuitenkin London huumemafiaisänsä ja menneisyytensä kanssa, mutta tämän mielipiteen hän piti ihan rauhan takia omana tietonaan.
Alaska meni möläyttämään, että hallissa oli myös karaoke ja kuunteli nyt Londonin puheen kyseisestä pelistä naamioiden kasvoilleen taitavasti iloisesti yllättyneen ilmeen. Yllättynythän hän olikin ja lähinnä soimasi itseään siitä, että oli sanonut karaoken ääneen. Olisi pitänyt arvata, että London innostuisi siitä mutta kai peli oltaisiin löydetty ennemmin tai myöhemmin. Alaska muistutti itselleen, että jos treffit onnistuisivat, hänen pitäisi tehdä uhrauksia, vaikka olikin uhrannut jo melkein koko uskottavuutensa typerän autonsa takia.
"Me ei todellakaan lauleta sitä", Alaska nauroi ja käveli karaokelaitteen luokse tunkemaan muutaman lipun sen sisälle. Hän otti ohjaimen käteensä ja alkoi selaamaan kappalevalikkoa. Hänhän ei ollut uuden musiikin suurkuluttaja joten kaikista suosituimpien biisien nimet menivät ohi, mutta onnekseen hän tiesi edes joitain.
Alaska selasi listaa sama tekaistun autuaalinen ilme kasvoillaan ja huomasi viimein, että ehkä olisi aika vaihtaa sitä tai London alkaisi epäilemään jotain. Vaikka balettitanssija ei paljon halunnutkaan ajatella sitä, miten tulisi häviämään ja kunnolla, hän silti muistutti itselleen muutaman kerran, että tämä oli vain laulua ja hän oli käytännössä jo hävinnyt. Kun One Directionin joku käytännössä tuntematon kappale osui hänen silmäänsä, hän painoi aloitusnäppäintä melkein automaattisesti. Jos hän häviäisi, hän haluaisi hävitä niin, ettei hänellä ollut alussa edes mitään mahdollisuuksia.
"Katsotaan, muistanko sanat. Kuuntelin tätä joskus kun yritin tehdä suhun vaikutuksen, vaikken sitten koskaan saanutkaan näyttää, mitä osasin", hän kertoi tällä kertaa oikeasti hetken jopa nauttien tilanteesta, sillä hän oli aina mielissään, kun sai esitellä taitojaan. Hän otti kaksi mikkiä telineestä ja ojensi toisen Londonille kun One Directionin Rock Me alkoi viimein soimaan. Hän piteli omaa mikkiään hieman epävarmasti, koska ei ollut laulanut karaokea varmastikaan lähemmäs kymmeneen vuoteen.
Hän toivoi, että London innostuisi esittelemään omia taitojaan sen verran riemukkaasti, että hän itse voisi suosiolla jäädä hurraamaan taka-alalle. Sanat ilmestyivät ruudulle ja vaikka Alaska koettikin esittää kovin rohkeaa ja itsevarmaa siinä seisoessaan, ensimmäiset sävelet hänen suustaan olivat kovin epävarmoja ja hiljaisia. Hän taisi täristä hieman.

©2018 School in California - suntuubi.com